Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Videotarkistukset nostivat tunteet pintaan ja synnyttivät rajua protestointia – Englanti päätti Kamerunin MM-kisat

Englanti–Kamerun-puolivälieräottelun käännekohta jalkapallon naisten MM-kisoissa osui aivan toisen jakson alkuminuuteille. 0–2 tappiolla avausjakson jälkeen ollut Kamerun tuli pukukopista kovalla asenteella ja ilmoittautui heti mukaan voittotaistoon iskemällä kavennusmaalin. Ajara Nchoutin iskemä osuma tarkistettiin kuitenkin videolta ja tuomio oli Lannistumattomien Leijonien kannalta tyly: maali hylättiin paitsiona. Äärimmäisen niukka paitsio sai Nchoutin kyyneliin. Häntä piti pitkään hoivata takaisin pelikuntoon. Koko Kamerunin joukkue vaihtopenkin viimeistä huoltajaa myöten protestoi tuomiota rajusti. Ihme on, jos Kansainvälinen jalkapalloliitto ei määrää sanktioita joukkueen käytöksestä. Sen jälkeen Kamerun hukkasi tukun maalipaikkoja, ja Englanti iski jälleen. Alex Greenwood juoksi loistavasti kulmatilanteessa avopaikkaan ja tälläsi joukkueen kolmannen osuman rangaistuspilkun kohdalta. Peliä oli takana 58 minuuttia. Siitä Kamerun ei enää noussut, vaan Englanti marssi 3–0-voitolla puolivälieriin. Se kohtaa Norjan. Helpottava alku Ennakkosuosikki Englanti sai otteluun helpottavan alun, kiitos Kamerunin alakerran ajatuskatkon. Puolustaja Yvonne Leuko katkaisi 15 minuutin pelin jälkeen rangaistusalueen sisällä englantilaissyötön ja ohjasi jalallaan pallon kohti maalivahti Annette Ngo Ndomia . Hänellä olisi ollut aikaa ja tilaa purkaa tilanne potkaisemalla pallo kauas pois vaara-alueelta, mutta Ngo Ndom ottikin pelivälineen käsiinsä. Ottelun kiinalaistuomari Liang Qin ei epäröinyt, vaan puhalsi Englannille epäsuoran vapaapotkun viiden metrin päästä Kamerunin maaliviivasta. Englannin kapteeni Steph Houghton ei erehtynyt pallon saatuaan. Terävä kuti painui Kamerunin maalin oikeaan alanurkkaan. Englanti siirtyi ensimmäisen jakson lisäajalla 2–0-johtoon. Ellen Whiten neljäs maali MM-kisoissa hylättiin ensin paitsiona, mutta videotarkistus todisti toista. Maalin hyväksyminen sai Kamerunin pelaajat pois tolaltaan ja kesti minuutteja ennen kuin he saivat jatketuksi peliä lisäajan loppuun. Norja jäätävä rankkareissa Alkulohkossaan Englanti kukisti Skotlannin maalein 2–1, Argentiinan 1–0 ja Japanin 2–0. Ennen Englantia puolivälieräpaikkansa ovat varmistaneet Saksa, joka pudotti Nigerian jatkosta selkein luvuin 3–0 ja Australian kisat päättänyt Norja. Ottelu venyi aina rangaistuspotkukisaan asti. Varsinainen peliaika päättyi 1–1. Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, vaikka molemmilla oli runsaasti maalipaikkoja. Rankkareissa norjalaiset hallitsivat hermonsa paremmin. Voitto irtosi lukemin 4–1.