Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lisää ravintoloiden asiakaspaikkoja ulos – Erilaisilla lämmittimillä terassikautta voidaan jatkaa

Koronasta johtuvat rajoitukset ovat kova isku ravintola-alalle. Jopa 20 000 ravintolatyöntekijää voi joutua lomautetuksi tai työttömäksi. Ravintoloista on lähtenyt liikkeelle tartuntoja, joten rajoituksia tarvitaan, mutta niiden haittavaikutuksia yrittäjille ja työntekijöille on lievennettävä kaikin mahdollisin keinoin. Avainasemassa ovat tietysti hallitus ja eduskunta. Iso ongelma on se, että nykyään laki ei tunnista erilaisia ravintolatyyppejä. Nykytiedon mukaan tartuntariski liittyy ennen muuta alkoholitarjoiluun myöhään illalla. Siksi pitäisi harkita, onko tarpeen vaatia asiakaspaikkojen vähentämistä kahviloissa ja esimerkiksi hotellien aamiaistarjoilussa. Toisaalta myös ruokaravintoloissa meno on rauhallisempaa kuin esimerkiksi yökerhoissa, joten niidenkin sallittua asiakaspaikkojen määrää olisi perusteltua lisätä. Asiakaspaikkojen ja aukioloaikojen supistaminen vähentää ravintoloiden myyntiä huomattavasti. Menetystä voitaisiin korvata sallimalla viinin ulosmyynti ravintolasta yhdessä ruoka-annosten kanssa. Ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille ja työntekijöille pitäisi myös ohjata erityistukea. Myös kunta voi antaa sivustatukea. Kun asiakaspaikkoja joudutaan vähentämään sisätiloista, niitä pitäisi voida mahdollisuuksien mukaan lisätä ulkona. Erilaisilla lämmittimillä terassikautta voidaan jatkaa. Voisikin harkita, että Tampereen kaupunki sallisi automaattisesti ulkotarjoilualueet kaikkialla, missä niitä on turvallista pitää. Terassialueiden maavuokrasta luopuminenkaan tuskin olisi kaupungille ylitsepääsemätöntä. Kolmas tärkeä tukirintama olemme me asiakkaat. Kun ravintolat, kahvilat ja baarit joutuvat sulkemaan ovensa aikaisemmin, myös me voisimme muuttaa rytmiämme. Illanvieton voi aloittaa aikaisemmin. Otetaan se vaikka retroiluna. Vielä 1980-luvulla yökerhoonkin mentiin jonottamaan jo iltaseitsemältä. Kirjoittaja on yrittäjä ja Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja.