Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Yksi Tampereella kiinniotetuista on istunut vankilassa taposta, vuonna 2017 poliisi joutui ampumaan miestä – Joensuun ryöstöstä epäiltyjen yhteys Tampereeseen on yhä epäselvä

Joensuun törkeästä ryöstöstä epäillyt, Tampereella pidätetyt miehet, ovat kaikki poliisille ennestään tuttuja. Kolmikon lisäksi poliisi on ottanut kiinni neljännen miehen Joensuusta. Poliisin aiemmin etsimä auto on Joensuussa kiinni otetun miehen ja se löydettiin myös paikkakunnalta. Tutkinnanjohtaja, Joensuun poliisin rikoskomisario Simo Hämäläinen sanoo, että ainakin yksi heistä on istunut vankilassa henkirikoksesta. Miesten yhteys Tampereeseen on yhä selvittelyn alla. Poliisi pääsee kuulemaan Joensuuhun kuljetettuja epäiltyjä todennäköisesti keskiviikkona. – Poliisilla ei ollut etukäteen tietoa, että henkilöt olisivat olleet mahdollisesti matkalla Tampereelle, Hämäläinen toteaa. Poliisi löysi miehet Tampereelta lopulta yleisövihjeiden avulla. Ampui miestä kiväärillä Yksi Tampereella kiinni otetuista on tuomittu aiemmin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa taposta ja tapon yrityksestä. Itä-Suomen hovioikeus vahvisti tuomion vuonna 2008. Mies sai tappotuomion vuonna 2006 Liperissä tapahtuneesta henkirikoksesta. Epäilty ampui parvekkeelle lähtenyttä miestä kiväärillä selkään lähietäisyydeltä, parvekkeen ikkunan lävitse. Mies kuoli välittömästi saamiinsa vammoihin. Lisäksi mies sai tuomion tapon yrityksestä. Yritys tapahtui heti tapon jälkeen samassa huoneistossa, kun mies uhkasi asunnossa ollutta kolmatta henkilöä aseella. Ase laukesi kamppailun seurauksena, mutta kumpikaan ei loukkaantunut. Vuonna 1983 syntynyt mies tuomittiin taposta ja tapon yrityksestä sekä muista rikoksista yhteensä 11 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen hovioikeudessa vuonna 2008. Lisäksi miehelle on tuomio myös muun muassa vuonna 2017 tapahtuneesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Mies soitti poliisit luokseen Joensuussa ja uhkaili poliiseja revolveria muistuttaneella sytyttimellä. Poliisi ampui lopulta miestä käteen lähietäisyydeltä ja hänet saatiin kiinni. Hovioikeus antoi miehelle tuomion heinäkuussa 2017. Hänet tuomittiin yhteensä 2 vuoden vankeuteen suorittamaan jäännösrangaistusta vuoden ja vuoden uutta tuomiota.