Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Murhan yrityksestä epäilty Jyväskylän valtuutettu ei nauti luottamusta

Murhan yrityksestä epäilty Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen ei nauti luottamusta, katsovat kaupungin vastuuhenkilöt. Torssonen on vangittu epäiltynä perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksestä. Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajat, valtuustoryhmien puheenjohtajat, kaupunginhallitus ja kaupungin johto kokoontuivat käsittelemään asiaa perjantai-iltana. Valtuuston varapuheenjohtaja Tuulia Kuntsi (kesk.) kertoi maanantaina STT:lle, että Torssosen kanssa pyritään keskusteluyhteyteen. Torssonen on sekä valtuutettu että kaupunginhallituksen jäsen. Kuntalain mukaan luottamushenkilö voidaan pidättää toimestaan luottamustoimen ulkopuolella tehdyn rikoksen johdosta silloin, jos hänet on asetettu syytteeseen tuomioistuimessa. Lain mukaan kussakin tapauksessa on arvioitava erikseen, johtaako rikos luottamustoimesta pidättämiseen. –  Luottamustehtävistä ei lain mukaan voi noin vain ketään irtisanoa. Ei riitä, että on vangittu todennäköisin syin. Seuraavaksi kuullaan Torssosta itseään, luottamustehtävistähän voi erota itse, sanoo Kuntsi. Murhan yrityksestä epäiltyinä vangittu kaksi Keskusrikospoliisi kertoi perjantaina, että kaksi miestä on vangittu murhan yrityksestä epäiltyinä. Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsän Jämsänkoskella. Toinen vangittu epäilty on äärioikeistovaikuttaja. Hän on muun muassa Kansallismielisten liiton puheenjohtaja. Pekka Kataja on aiemmin kertonut, että kaksi miestä tunkeutui hänen asuntoonsa ja häntä lyötiin useita kertoja päähän vasaralla tai vasaran kaltaisella esineellä. Kataja joutui sairaalahoitoon Tampereelle, mutta on sittemmin päässyt pois sairaalasta. Keskusrikospoliisin mukaan epäillyt otettiin kiinni 3. syyskuuta Keski-Suomessa. Heidät vangittiin sunnuntaina 6. syyskuuta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, joka tuolloin oli päivystävä käräjäoikeus. Poliisi on tiedottanut tutkintaan liittyvistä asioista niukasti. Tutkintaa johtava rikoskomisario Jussi Luoto on kertonut STT:lle, että yksi syy tähän on se, että epäiltyyn rikokseen liittyviä henkilöitä saattaa olla vielä vapaana. Vuonna 1981 syntynyt Torssonen vangittiin 6. syyskuuta todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä ja vuonna 1976 syntynyt äärioikeistovaikuttaja lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Perjantaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa myös vuonna 1976 syntynyt mies määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin. Viimeksi mainittu vangitsemisen peruste tarkoittaa vankempaa rikosepäilyä eli sitä, että syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä.