Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronavirus aiheutti Tampereen seudun joukkoliikenteelle historiallisen takaiskun ja miljoonien tappiot – joukkoliikennejohtajalta kuitenkin varovainen lupaus lippujen hinnoista

Koronavirus tyhjensi keväällä Tampereen seudun linja-autot. Matkustajamäärien putoaminen näkyi lipputuloissa. Keväällä Tampereen seudun joukkoliikenteen lipputulot putosivat pahimmillaan 70 prosenttia. Kesän aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet, mutta matkustajia liikkuu yhä hieman vähemmän kuin tavallisesti. Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita kertoo, että nyt ollaan 20 prosenttia tavallisen kesäkauden matkustajamäärän alapuolella. Matkustajia on Periviidan mukaan päivätasolla noin 80 000. Talvikuukausina liikutaan noin 160 000 päivämatkustajassa. Periviidan mukaan on tavallista, että kesäaikaan matkustetaan vähemmän kuin talvella. Tappiot liikkuvat Periviidan arvion mukaan 7–8 miljoonan euron nurkilla, jos syksyllä selvitään ilman koronan toista aaltoa. Jos taas uusi aalto tulee, puhutaan selvästi isommista luvuista. Koronakevään aiheuttamien kulujen lisäksi polttoainevero nousee lauantaina, mistä koituu kustannuksia joukkoliikenteelle. Periviita sanoo, että vaikka veronkorotuksella on vaikutuksia, polttoaineen hinnasta ei tänä vuonna tule isoa miinusmerkkistä kustannuslisäystä, koska keväällä polttoaineen hinta laski melko voimakkaasti. – Tietysti se on ikävä asia ja se aiheuttaa tietysti kustannuksia, ei sitä käy kiistäminen, mutta ei se varmaan nyt ongelmista suurin ole. Historiallinen takaisku Koronaviruksesta aiheutunut matkustajakato teki keväästä historiallisen myös joukkoliikenteessä. Taloustilanne on Periviidan mukaan haastava. – Ei tällaista yhden vuoden kohdalle osunutta takaiskua ole ollut vuosikymmeniin, en tiedä onko koskaan. Kyllähän tämä ihan huikea on, jos meidänkin luvuilla puhutaan 7–8 miljoonan euron tappioista. Ovathan ne isoja. Hallitus antoi kesäkuussa lisätalousarvion, jossa joukkoliikenteen tukemiseen osoitettiin 100 miljoonaa euroa. Summalla on tarkoitus korvata koronakriisistä aiheutuneita lipputulojen menetyksiä. Pääkaupunkiseudulla matkustajakato uhkaa viedä yli 100 miljoonaa euroa Helsingin seudun liikenteen (HSL) lipputuloista tänä vuonna, kertoo Helsingin Sanomat . Vielä ei ole tiedossa, miten tukisummat jakautuvat. – Jos HSL:n tappio oli reilusti yli 100 miljoonaa, niin kyllä meillä muilla suurilla kaupunkiseuduillakin puhutaan useista miljoonista. Eivät valtion tuet kaikkea tule kattamaan, mutta varmaan yli puolet tappiosta kuittautuu sillä, Periviita arvelee. Nousevatko lippujen hinnat? Kaikki toimenpiteet lipputulomenetysten paikkaamiseksi eivät vielä ole selvillä. Ensi vuoden talousarvion valmistelu käynnistyy Periviidan mukaan lomien jälkeen elokuussa ja päätöksiä tehdään syyskuussa. Joitain toimia Tampereen seudun joukkoliikenteessä on jo tehty. Esimerkiksi syksyyn liittyviä liikennetarjonnan sopeuttamisia tehtiin jo keväällä. Talvikauden aikataulut astuvat voimaan 10. elokuuta. Muutamilla linjoilla on voimassa harvennuksia syyskuun puoliväliin saakka. Linjat 1, 8, 9, 14, 38 ja 42 kulkevat suppeammalla palvelulla 14. syyskuuta saakka. Linja 24 palaa kesätauolta vasta 14. syyskuuta. Periviita kertoo, että matkustajamääriä seurataan viikoittain. Samalla arvioidaan, onko tilanteeseen reagoitava suuntaan tai toiseen. Liikennetarjonnan muutokset eivät kuitenkaan onnistu hetkessä, sillä muutokset vaativat liikennöitsijöiltä työvuorosuunnittelua ja työvuorojen järjestelyä. – Sitä arvioidaan koko ajan, että mikä se liikennetilanne elokuussa on, kun koulut alkavat, ja miten ihmiset etätöistä palaavat lähitöihin. Lippujen hinnat eivät luultavasti nouse ainakaan tämän vuoden puolella. – Sanoisin näin, että ei tulla tänä vuonna nostamaan lippujen hintoja.