Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Ella Junnila kertoo painokontrollistaan ja vaikeista ajoistaan: ”Olisin halunnut kuulla teininä, että on ihan fine, kun rasvaa tulee ja kroppa muuttuu”

Korkeushyppy on laji, jossa yksi ylimääräinen kilo rasvaa heikentää urheilijan potentiaalista maksimisuoritusta kaksi senttiä. Kärjistäen voidaan sanoa, että kaksi kiloa ylimääräistä rasvaa tuhoaa huippukorkeushyppääjän menestysmahdollisuudet. Taiteilu painon kanssa on sekä fyysisesti että henkisesti herkkää puuhaa. – Voin sanoa olevani kotona omassa kehossani. En aina ole siihen ollut tyytyväinen, kun on ollut tosi vaikeaakin oman kehonkuvan kanssa. Mutta kyllä mä nyt omaa kroppaani rakastan, sanoo SE-nainen Ella Junnila , 20. Hän on tiistain mittauksen perusteella 66,3 kiloa ja 183 senttiä. Lopputalvesta puntari näytti 2–3 kiloa enemmän. – Se on talvisin tavoiteltavaa ja normaalia, että painoa tulee lihasten muodossa. Silloin kertyy myös hieman rasvaa, kun halutaan varmistaa lihasten energiansaanti. Ammattilaisten ohjeiden mukaan vähennän painoa ennen ulkoratakautta. Se on melko yksinkertaista: säännöstellään sisään tulevan energian määrä niin, että paino tippuu. Vaikeita vuosia Palataan historiassa niihin vuosiin, kun Junnilalla oli vaikeaa oman kehonkuvan kanssa. – Kun katsoo kuvia 15–16-vuotiaasta Ellasta, olen hyvin syötetyssä kunnossa. Ruokailuni oli silloin ihan normaalia, ei se sisältänyt korkean energiamäärän ruokaa, mutta mulla oli siihen kohtaan hormonitoiminta käynnistynyt ja tuli rasvaa kehoon. Kun kehossa tapahtuu muutoksia, se on ulkonäkökeskeisessä ilmapiirissä hankala tilanne. Junnilalla oli ulkonäköasiasta jo hieman samansuuntaista kokemusta, sillä hän oli peruskoulun ensimmäisellä luokkansa ainoa silmälaseja käyttävä oppilas. – Ei minua silmälaseista kiusattu, mutta se oli mulle kova paikka, kun erotuin joukosta. Sitten näin tv:stä, että belgialaisella korkeuden olympiavoittajalla Tia Hellebautilla oli silmälasit päässä hypätessään. Se sai 7-vuotiaan Ellan ihastumaan, että munkin näköiset ihmiset hyppäävät korkeutta – että osalla näistä on lasit. Hellebaut käytti laseja läpi uransa, mutta Junnila on totuttu näkemään ilman apuvälinettä. – Näköni on parantunut. Lasit löytyy, mutta niitä ei enää tarvita. Pää ja silmät ovat kasvaneet oikeaan suhteeseen, hän naurahtaa. Keskustelu rönsyilee aihepiiristä toiseen, mutta hyvin nopeasti käy selväksi, että nuori nainen on ravintoasioissa valveutunut. Mennään vielä takaisin murrosikäisen Ellan elämään. Miten koet asian nyt? – Olisin halunnut kuulla 15–16-vuotiaana, että se on ihan fine, kun rasvaa tulee ja kroppa muuttuu, niin ei olisi tarvinnut käydä omia taistelujani asian kanssa. Kehoni on muuttunut paljon viimeisen 5–6 vuoden aikana. Kai se tuli kantapään kautta opittua, korkeushyppääjä vastaa. Hulluna leipään Jyväskylässä poikaystävä-valmentajansa Mikko Rummukaisen kanssa asuva Junnila on kaikkiruokainen. Tosin ulkoratakauden aikana hän välttää punaista lihaa, koska se ei oikein sovi vatsalle. Naisen ruokarytmi on erittäin säännöllinen. Aamu alkaa desillä puuroa, jonka kyytipojaksi sujahtaa raejuustoa tai sosetta. Päälle hulahtaa suomalaiseen tapaan kuppi kahvia. Lounaalla kello 12–13 lautasella on salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia ja salaatinkastiketta. Proteiinia tulee kanasta tai tofusta. – En mittaa tai laske kaloreita. Syön siten, että on hyvä olla. Välipala on kello 15. – Jos herkuttelen, syön hyvää leipää. Voisin elää leivällä. Junnilan treenit alkavat monesti kello 18, joten päivällisen aika on kaksi tuntia ennen H-hetkeä. Silloin tarjolla on lounaan kaltainen annos suuremmalla proteiinimäärällä. Toinen vaihtoehto on keitto. Urheilemisen jälkeen iltapalaksi on hedelmä ja vaihtelevasti muuta ravintoa. Cola jäihin Suklaa on korkeushyppääjän himoherkkua. – En usko absoluuttiseen kieltäytymiseen, mutta kun on kisakausi, en tietenkään syö suklaata. Rakastan leipää ja jäätelöä. Jos mä voisin, eläisin niillä. Suklaajäätelö on kisakauden herkku. Siinä täytyy muistaa kohtuus: vaikka kaikkea voi syödä, en syö kerralla litraa jäätelöä, vaan tuutin tai puikon. Toisinaan Junnila leipoo. – Silloin herkuttelen, enkä leikkiherkuttele. Jos leivon, niin leivon voilla ja sokerilla. Mäkihyppy on korkeushypyn veroinen erittäin tiukan painokontrollin laji. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä valtaosa huippuhyppääjistä taltutti ruokahalunsa tupakoimalla tai nuuskaamalla. Kun Junnila kiemurtelee herkkuhimon kourissa, hän laittaa zero-colaa pakkaseen. – Rouskutan sitä jääpaloina. Koetko usein nälän tunnetta? – Painonpudotusta on tapahtunut jo niin monen vuoden aikana, niin ei se enää kesällä tunnu. Kun painoa kontrolloidaan ennen ulkoratakautta, vähennetään hiilihydraatteja. Ja kun annoskoot pienenevät, pienemmästäkin ruokamäärästä tulee täyteen, Junnila vastaa. Vinkit teineille Kun leipälajissa taistellaan maan vetovoimaa vastaan, urheilija saattaa vetää painonpudotuksensa rankasti yli ja sairastua syömishäiriöön. Googlettamalla löytyy esimerkkejä vaikkapa mäkimies Sven Hannawaldista tai venäläisistä korkeushyppääjistä. – Jos on puoli kiloa enemmän rasvaa, mutta muuten on hyvä ja voimakas olo, ei haittaa yhtään. Mieluummin niin kuin puoli kiloa vähemmän rasvaa ja ihan kuihtunut olo. Mitä vinkkejä sinulla on itseäsi nuoremmille urheilijoille? – Minä olen aikuinen, enkä enää kasva. En tarvitse kasvamiseen energiaa. Olen ammattiurheilija, joten mun painonhallintaa ei voi verrata nuoriin urheileviin ihmisiin tai aikuisiin ihmisiin, jotka eivät urheile työkseen, Junnila aloittaa. Sitten hän ajattelee ääneen. – Mä toivon, että mulle olisi 15–16-vuotiaana kerrottu, että omalle keholle pitää antaa aikaa. Tyttöjen pitää antaa vartalolleen aikaa kasvaa naiseksi. Kaikille tulee hetki, kun hormonitoiminta alkaa ja rasvaa alkaa kertyä. Ei siitä tarvitse stressata. Ja pitää muistaa olla armollinen itselleen. Lue myös: