Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Haiharassa esitetään Kaunista Veeraa koronan ehdoilla – Näyttelijät eivät koske toisiinsa ja pitävät välimatkaa

Tatu Pekkarisen Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta tunnetaan parhaiten 1950-luvun musiikkipitoisesta elokuvaversiostaan, jonka ohjasi Ville Salminen . Elokuvanteon yhteydessä syntyi aikanaan myös suuren suosion saavuttanut Kipparikvartetti. Elokuvassa solistina loisti Olavi Virta . Elokuvan perusteella näytelmästä jää ennakkokäsitys, että se on rentoa kesäteatteria. Läheisempi tarkastelu osoittaa, että siinä on paljon muutakin. Kevyen kehyksen sisällä käsitellään isoja, nykyäänkin ajankohtaisia teemoja. Näytelmän ydin on kahden, hyvin erilaisen taustan omaavan nuoren rakkaustarina Venäjän vallankumouksen kynnyksellä vuonna 1917. Luvassa on syviä tunteita ja draamaa. Tämä on koronaohjaus. Näyttelijät eivät koske toisiinsa ja pitävät välimatkaa. Tunteita ja tilanteita on esitettävä hieman eri tavalla. Pääosassa Veeraa näyttelee Komediateatterin musiikkiteatterilinjan kasvatti Elisa Mattila kosijanaan Sällit-teatteriryhmästä tuttu Juho Kurjonen . Näytelmä on musiikkipitoinen. Tunteet tulkitsee Miskantti-kuoron lauluryhmä. Esityksen tuottaa Teatteri Lysti. Yhteistyökumppaneina ovat Haiharan Taidekeskus sekä Tampereen kulttuuripalvelut. Ohjaaja on Virva Itäranta. Ensi-ilta sunnuntaina 2.8. kello 16. Muut esitykset ovat ti 4.8., pe 7.8., su 9.8., to 13.8., la 15.8., su 16.8., ke 19.8. ja la 22.8. Näytökset Haiharan esityslavalla arkisin kello 18, viikonloppuisin kello 16. Lippuvaraukset: varaukset@lysti.fi tai puh. 040 7769 401. Liput: Aikuiset 20 euroa / eläkeläiset 18 euroa / lapset 8 euroa. Liput suositellaan ensisijaisesti varaamaan etukäteen. Lippuja saa myös ovelta käteisellä 30 minuuttia ennen esityksen alkua, jos tilaa löytyy. Huom! Koronarajoituksista johtuen ja turvavälien säilyttämiseksi, katsomoon voi ottaa vain noin kolmasosan tavanomaisesta yleisömäärästä. Sijainti: Haiharan ulkoilmanäyttämö, osoite Haiharankatu 30. TKL bussi 10, päätepysäkki.