Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Lakidraama muistelee syyttömän kokemaa vääryyttä – Kuohuttavaa oikeustapausta käydään läpi verkkaisesti ja selitellen

Elokuvan alkupuolella lahjakas nuori juristi Bryan Stevenson saapuu tapaamaan asiakastaan, kuolemansellissä istuvaa mustaa miestä. Yleensä Amerikassa asianajajat eivät joudu vankilassa ruumiintarkastukseen. Koska kuitenkin ollaan 1990-luvun taitteen rasistisessa Alabamassa ja Stevenson on musta itsekin, valkoinen vartija pakottaa hänet sellaiseen. Michael B. Jordan näyttelee pätevästi Stevensonin järkytystä, mutta elokuvan terävimmät sekunnit seuraavat heti sen jälkeen. Lähikuvat näyttävät huolellisesti, kuinka hämmentynyt juristi pukeutuu jälleen. Kertaheitolla ja sanaakaan sanomatta käy selväksi, etteivät tässä paikassa ja ajassa siistit puvut, Harvardin tutkinnot ja siviilioikeudet paljon paina, kun ihonväri on väärä. Ikävä kyllä Just Mercy ei myöhemmin pysty mihinkään yhtä tiiviiseen ja tehokkaaseen. Kuohuttavaa oikeustapausta käydään läpi verkkaisesti vaellellen ja kovasti selitellen. Katsoja saa vähän turhankin konkreettisen esimerkin siitä, kuinka vankilassa istuvan aika on pitkä. Stevenson on perustanut Alabamaan lakitoimiston, joka alkaa puolustaa väärin perustein tuomittuja. Avustajakseen hän saa paikallisen aktivistin Eva Ansleyn. Foxx elementissään Brie Larsonin roolille eivät ohjaaja Destin Daniel Cretton ja käsikirjoituskumppani Andrew Lanham keksineet juurikaan käyttöä. Se on sääli. Marvel-elokuvien Black Panther (Jordan) ja Captain Marvel (Larson) eivät tällä kertaa pääse tasaveroisesti iskemään pahan muuria päin. Sen sijaan Jamie Foxx tekee parhaan roolinsa aikoihin. Walter McMillan survottiin väkisin syylliseksi 18-vuotiaan valkoisen naisen murhaan. Paikallinen syyttäjä ja sheriffi kähmivät tapausta yksissä tuumin. Jutun ainoaksi todistajaksi riitti epäluotettava valkoinen rikollinen, eikä McMillanin lähimpiä edes kuultu. Todisteita tämän syyttömyydestä ohitettiin surutta kuin pujottelukeppejä. McMillan ja hänen kaksi vankitoveriaan ovat esimerkkejä amerikkalaisen lainkäytön sattumanvaraisuudesta. Kuolemantuomion oikeutusta on entistä vaikeampi puolustaa, kun yksi tuomittu yhdeksästä on tilastojen mukaan syytön. Suoran poliittinen elokuva onnistuu lyömään sen faktan raastuvan pöytään riittävän raskaalla nuijalla. Tositarinan, Jordanin ja Foxxin ansiosta elokuvan minuutit eivät sittenkään veny yli katkeamispisteen.