Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tieto aloittaa globaalit yt-neuvottelut – Suomessa uhattuna 210 työpaikkaa

Tieto kertoo yksinkertaistavansa toimintaansa. Tämä vaikuttaa globaalisti noin 700 työtehtävään, ja Suomessa yt-neuvottelut koskevat noin 210 työtehtävää. – Maakohtaiset prosessit aloitetaan myös Ruotsissa, jossa suunniteltujen toimenpiteiden arvioidaan johtavan 160:n työtehtävän vähennykseen ja Tšekin tasavallassa, jossa vähennystarve on arviolta 250 työtehtävää, kerrotaan tiedotteessa. Tiedon mukaan muissa yrityksen toimintamaissa vähennystarve koskee joitakin kymmeniä työtehtäviä. Tieto pyrkii toimilla 30-35 miljoonan euron vuotuisiin bruttosäästöihin. Tiedon alkavat yt-neuvottelut liittyvät tiedotteen mukaan helmikuun alussa julkistettuun uuteen strategiaan, joka keskittyy muun muassa parantamaan asiakaskeskeisyyttä. Tieto kertoo purkavansa rakenteitaan ja pyrkivänsä ”ketterämpään toimintamalliin”. – Valitettavasti toimintamme muutos johtaa myös henkilöstövähennyksiin ja nämä päätökset ovat aina vaikeita. Nyt tehtävät toimenpiteet ovat kuitenkin välttämättömiä pitkän aikavälin kilpailukykymme varmistamiseksi – ja teemme kaikkemme tukeaksemme työntekijöitämme tässä muutoksessa, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio tiedotteessa.