Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Työmaa ruuhkautti bussiliikenteen Keskustorin kohdalla Hämeenkadulla – bussit seisovat pitkässä jonossa odottamassa pysäkille pääsyä

Linja-autojen pysäkkialueet Tampereen Hämeenkadulla Keskustorin kohdalla ovat pienentyneet, kun Tampereen teatterin kulmalla työmaa on nielaissut osan linja-autojen pysäkkeinä aiemmin olleesta alueesta. Matkustajahavaintojen mukaan bussit joutuvat nyt pahimmillaan seisomaan pitkässä jonossa odottamassa pääsyä pysäkille ja jäävät jälkeen aikataulustaan. Joukkoliikennelogistikko Juha Kortteus Tampereen kaupungilta vahvistaa, että havainnoissa on perää. Tämän hetken liikennejärjestelyt paikalla ovat sellaiset, että linja-autot eivät mahdu pysäkeille odottamaan lähtöaikaansa, ja tilanne on erittäin häiriöherkkä. – Ajolinjoja on muutettu 9.10.2019 niin, että pysäkkisyvennys ei ole bussien käytössä. Tällä hetkellä pysäkkialueella on tilaa vain kahdelle bussille kerrallaan. Ruuhka-aikaan pysäkkejä käyttää useampi linja, Kortteus kertoo. Joukkoliikenneyksikön tietojen mukaan nykyinen tilanne kestää noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen pysäkkialuetta saadaan enemmän käyttöön. Tilanteen uskotaan helpottavan tuolloin hieman. Kortteus kertoo, että liikennöitsijöitä on ohjeistettu, ettei Keskustorille tultaisi etuajassa. Tämän hetken tietojen mukaan Keskustorin pysäkkijärjestelyjen aiheuttamat myöhästymiset ovat olleet muutamia minuutteja. Liikenne nyt valmiin radan päällä Hämeenkadun aluevastaava Kimmo Lahti Raitiotieallianssista kertoo, että Keskustorin kohdalla kaivetaan tällä hetkellä Keskustorin reuna-aluetta kaapeliputkitusten takia. Kaapeliputkitukset kestävät marraskuulle asti, ja töillä valmistaudutaan siihen, että ensi keväänä reuna-alueelle päästään tekemään pintakiveyksiä. Liikenne on siirretty valmiin radan päälle. – Pitää kysyä joukkoliikenteeltä, mikä tilanne on ja pitääkö tehdä jotain muutoksia, Lahti kommentoi pysäkkialueen tilannetta. Syksyn mittaan bussimatkustajien on syytä varautua edelleen siihen, että töiden eteneminen vaikuttaa jonkin verran pysäkkien sijaintiin Keskustorilla. Raitiotien rakentamisen lisäksi Tampereen kaupunki tilasi Raitiotieallianssilta Hämeenkadun uusimisen eli reunojen jalkakäytävien ja uusien pyöräväylien rakentamisen. Myös kadun valaistus uusitaan. Maanalaisia rakenteita uusitaan koko kadun leveydeltä. Ensimmäisen korttelin osuus eli Hämeenkadun länsipäässä sijaitseva Tuulensuu valmistui kesäkuussa 2019. Syyskuun alkuun mennessä valmistuivat raitiotie ja kadun eteläreunan kivityöt myös Näsilinnankatu–Kuninkaankatu-osuudella ja Aleksanterinkatu–Rautatienkatu-osuudella lukuun ottamatta talonrakennustyömaan kohtaa Stockmannia vastapäätä. Viimeinen osuus katurakentamisesta Hämeensillan kohdalla valmistuu vuonna 2022.