Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Näitä koristeita et ole ennen nähnyt – Kuvagalleria: Tampereen ydinkeskustan helmi kuoriutui esiin

Tampereen Kauppakadun puoleisesta osasta on jo näkyvissä kaksi ylintä kerrosta, ja näkymä on yhtä upea kuin viime marraskuussa paljastetuissa kulmarakennuksessa ja Aleksi Kiven kadun puolella. Sandbergin talon remontti etenee hyvää vauhtia. Rakennuksesta tuli keskustan monipuolinen helmi, sillä jokaisella kolmella rakennuksen osalla on oma luonteensa. Kiinteistön omistava kiinteistösijoittaja Pentti Välkki on tehnyt suurpalveluksen Tampereen kaupunkikuvalle. Hän osti talon Kekäle oy:ltä toissa vuonna. Välkki on kertonut, että remontin jälkeen liiketiloja on vain katutasossa. Ylemmät kerrokset vuokrataan esimerkiksi toimistoiksi. Tämän Kymppikorttelin kaavassa on myös varattu sisäpihalle seitsemänkerroksisen talon paikka. Sen toteuttamisesta ei ole vielä kerrottu. Morolle Välkki on todennut, että remontoidaan ensin vanha talo kuntoon. Upeasta remonttijäljestä vastaa AS Lindrem -yhtiö. Yhtiö on aiempina vuosina Tampereella kunnostanut lukuisia julkisivuja, esimerkiksi Raatihuoneen, Milavidan ja Kymmenen miehen talon julkisivut. Sandbergin talo sijaitsee Kauppakadun ja Aleksis Kiven kadun kulmauksessa. Rakennuksen nimi juontaa talossa toimineesta kauppias Wilhelm Sandbergin pitämästä rautakaupasta. Talo tunnetaan myös Kekäleen talona, sillä vaateliike toimi talossa vuosia ennen kuin muutti vuoden 2019 keväällä Koskikeskukseen. Sandbergin talo on rakennettu vuosina 1880–1896. Ensin rakennettiin Kauppakadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa oleva rakennus. Sitten jatkeeksi Kauppakadun suuntainen rakennus ja kolmannessa vaiheessa Aleksis Kiven kadun suuntainen rakennus. Talo sijaitsee niin sanotussa Kymppikorttelissa, jota koskeva asemakaavan muutos mahdollistaa täydennysrakentamisen. Sandbergin talon sisäpihalla oleva rakennus saadaan korvata 7-kerroksisella uudisrakennuksella. Julkisivusaaneerauksen pää- ja arkkitehtisuunnittelija on Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen oy. Rakennesuunnittelusta vastaa A-Insinöörit Suunnittelu oy.