Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Patrik Puistola uskoo toipuvansa MM-kisoihin – Kommentoi ensimmäisen kerran hurjaa taklausta: ”Olisin voinut vilkaista”

Tapparan hyökkääjälupaus Patrik Puistola toipuu parhaillaan kovasta taklauksesta, jonka alle hän jäi joulukuun alussa. Puistola saatetaan kuitenkin nähdä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, jotka alkavat 26. joulukuuta. Tamperelainen on valittu Suomen MM-leiriryhmään, josta tiputetaan enää pari pelaajaa pois. – Kunto on ihan ok, paranemaan päin koko ajan. Tavoite on päästä kisoihin mukaan, Puistola sanoi Aamulehdelle perjantaina. Puistola kävi perjantaina jäällä, mutta seurasi Tapparan joukkueharjoitukset katsomosta käsin. Hän kertoi toipumisen edenneen hyvin. – Mutta otan rauhassa ja maltilla. Terveys on tärkeintä. Tammikuussa 19 vuotta täyttävän Puistolan mukaan vielä on joitain asioita, joita hän ei saa tehdä. Harjoituskuormaa lisätään koko ajan. – Tällä hetkellä näyttää siltä, että pystyn pelaamaan kisoissa, mutta ei sitä koskaan tiedä. Näin Patrik Puistola kommentoi tilannettaan ja kuntoaan perjantaina. "En katsonut oikealle” Jukureissa lainalla pelannut Puistola loukkaantui ottelussa Ilvestä vastaan 3. joulukuuta. Puistola haki kiekon oman maalin takaa ja lähti nousemaan, kun Panu Mieho jysäytti vastapalloon. – En katsonut yhtään oikealle, mistä Ilveksen pelaaja tuli. Sen olisin voinut vilkaista. Siinä oli itselläni vastuu myös. Puistola makasi tovin liikkumattomana. Mikkelin jäähallin jäälle jäi verta siinä määrin, että tuomarit päättivät komentaa joukkueet ennenaikaiselle erätauolle. – Muistan, kun menin hakemaan kiekkoa maalin takaa ja sitten pimeni, Puistola sanoo. Hän kertoo, että ensimmäisinä päivinä taklauksen jälkeen olo ei tuntunut normaalilta. Puistolan mukaan mitään pahempaa tai ihmeempää ei lopulta kuitenkaan käynyt. Nuori hyökkääjä on katsonut tilanteen kerran videolta. – Olen yrittänyt unohtaa sen ja mennä eteenpäin, hän sanoo tapparalaisittain. Näin Panu Mieho taklasi Patrik Puistolaa. Telia TV:n kuvaa. Puistolan lainasopimus Jukureiden kanssa oli vain kuukauden mittainen. Hän on taas Tapparan pelaaja. Puistola sai Mikkelissä vastuuta kärkiketjuissa ja pääsi kovaan iskuun. Hän keräsi pisteet 3+2 kuudessa Jukureiden ottelussa ennen loukkaantumista. Lainapestiä edeltäneet 15 ottelua Tapparassa toivat vain yhden syöttöpisteen. Vastuu Kirvesrinnoissa jäi huomattavasti pienemmäksi kuin Jukureissa. Carolina Hurricanes varasi Puistolan NHL:ään kolmannella kierroksella viime kesänä.