Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Stockmannin toimitusjohtaja erosi – yhtiö aloittaa uuden toimitusjohtajan haun heti: "Haemme johtajaa, jolla on osaamista isoista muutoksista"

Stockmann aloittaa uuden toimitusjohtajan hakemisen heti. Tulevan toimitusjohtajan on pystyttävä luotsaamaan perinteinen tavaratalo vähittäiskauppa-alan murroksen läpi uudelle kasvusuunnalle. – Me haemme kokenutta liikkeenjohtajaa, jolla on osaamista vähittäiskauppa-alalta. Tämän lisäksi vaaditaan osaamista isoista transformaatioista, koska Stockmann, kuten niin moni muu toimija, läpikäy suuria muutosprosesseja, hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia sanoo. Stockmann kertoi toimitusjohtajan Lauri Veijalaisen erosta perjantaina. Mediatietojen mukaan Veijalainen siirtyy Venäjällä toimivien suomalaisyritysten lobbausyhtiön East Officen toimitusjohtajaksi. – Suunnanmuutos on pitkä prosessi, ja olemme kääntäneet konsernin liiketuloksen positiiviseksi. Matkaan on mahtunut niin onnistumisia kuin haasteitakin, Veijalainen toteaa yhtiön tiedotteessa. Stockmann on ollut vaikeuksissa jo pitkään. Yhtiön liikevaihto on laskenut ja konsernin oksia on napsittu pois pala palalta. Viime vuoden alussa Stockmannin Herkku myytiin S-ryhmälle eikä vuoden 2018 joulumyynti yltänyt edellisvuosien tasolle. Jo ennen Herkun myyntiä Stockmann oli myynyt Akateemisen kirjakaupan ruotsalaiselle Bonnier booksille. Tavaratalon vaikeuksia selittää osaltaan kuluttajatottumusten nopeat muutokset. Tavaroita ja vaatteita ostetaan yhä enemmän verkosta, joka vaikeuttaa tavaratalojen ja kivijalkamyymälöiden toimintaa. – Kivijalkakaupan ja verkkokaupan suhde on muuttumassa ja me olemme mukana tässä samassa muutoksessa, joka maailmalla puhaltaa, Ratia sanoo. Strategian päivitys edelleen työn alla Kriisijohtajana tunnettu Ratia valittiin hiljan Stockmannin hallituksen puheenjohtajaksi. Odotukset Ratian työtä kohtaan ovat kovat, mutta vielä hän ei paljasta, millä keinoin uutta kasvua lähdetään hakemaan. – Meillä on strategian tarkistus meneillään, joten ennen kuin tämä työ on tehty, en voi sanoa keinosta sen enempää. Tulemme ulos, kun olemme tässä työssä valmiit, hän sanoo.