Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Katso ihanat kuvat: Näin syntyy joulutunnelma! Etsimme 12 houkuttavaa askarteluideaa Aamulehden perinteisistä joulumyyjäisistä

Heti Sorsapuistosalin ovensuussa Tampere-talossa odotti aivohalvaus- ja afasiakerhon myyntipöytä. Sen takana istuva Sylvi Otonkorpi myi tyttärensä huolella tekemiä keramiikkatonttuja ja -hiiriä. Uunissa poltetut ja lasitetut saviesineet maksoivat neljä euroa kappaleelta. – Hän on tehnyt näitä jo monena vuonna, kertoi Otonkorpi. Samassa pöydässä oli tarjolla myös yhdistyksen perinteisiä tuohikoristein somistettuja kaitaliinoja. Janika Voutila myi suuria paperipilleistä koottuja seinähimmeleitä. 25 euroa maksaneet koristeet kartuttivat Norlandia Voiton vanhempainyhdistyksen kassaa. Moderniin sisustukseen sopiva, selkeä koriste löytyi pöydästä muutamassa värissä. Tarja Hännisen tekemä lasitiilistä valmistettu ja servettitekniikalla koristeltu valokoriste kätki ovelan yllätyksen. Sen toisella puolella komeili talvimaisema, mutta toisella taas kesäkuva. Näin tiilen saattoi kääntää tarpeen tullen ja sesongin vaihtuessa. Hintaa koristeella oli 20 euroa. – Haastavinta oli saada tuo valonauha tiilen sisään. Siihen tarvittiin poraa, Hänninen kertoi. Inspiraation askarteluunsa hän oli löytänyt messuilta. Hänninen keräsi varoja Laulu-siskot ry:lle. Toivion koulusta myyjäsiin tulleet Venla Jeromaa , Elli Särkinen ja Senni Hänninen esittelivät hienoja karkkikuusia. 16 euroa maksava iso kuusi oli syntynyt koulun jälkeen oppilaiden voimin. Rahat koululaiset aikoivat käyttää leirikouluun. Myyntiin oli saatu kokonaista 17 kuusta. Pirkanmaan musiikkiopiston hyväksi kauppaa tehnyt Hanna Koivisto muisti nähneensä idean paperipussitähteen eräissä lähetysmyyjäisissä. Joulun jälkeen kokoon taittuva tähti on tehty paperisista eväspusseista. Iso tähti maksoi 6 euroa, pienempi paperinen 3 euroa. Nuorten puhallinorkesterin hyväksi pidetty pöytä oli tulvillaan myös muita jouluisia askarteluja. Imetystä edistävä Ihmetys ry esitteli myyntikojussaan trendikkäistä metalli-havukransseja. Tänä vuonna on muotia jättää osa renkaasta koristelematta ja näin oli toiminut myös Elsa Pardonen ystävineen. iso kranssi vaati lähes tunnin työn ja maksoi 35 euroa. Pienempi lähti 15 eurolla. – Sormeni ovat täynnä havuja, Pardonen tunnusti talkoiden jäljiltä. Tampereen kaupunkilähetyksen Päivätoiminta Aktiivin asiakkaat olivat neuloneet osat pampulalangasta neulottuihin lampaisiin. Christiina Häyrinen oli koonnut paloista valmiit pehmoeläimet. – Yhdellä asiakkaalla meni aina noin viikko palojen tekemiseen, Häyrinen arvioi. Lampaita myytiin 12 euron hintaan. Kransseja loihtinut Tuula Mäkelä kertoi, että ovikranssin liimaamisessa kannattaa käyttää apuna virkkuukoukkua. Styroksisen pohjan päälle liimatut harkkosaksilla leikatut kangasneliöt muodostivat pörheän pinnan kransseille, joita myytiin koon mukaan 5–10 eurolla. Varat myynnistä ohjattiin eläkeläiskerhon virkistystoimintaan. Ikurin koulun vanhempainyhdistyksen pöydässä Joel Perttula neuvoi auliisti villalangasta tehtyjen punatulkkujen tekovaihteita asiakkaillekin. Kolmen euron hintaan myytyihin koristeisiin oli tehty tupsutekniikalla villainen vartalo. Mustia pahvipaloja oli kaksi päällekkäin, jotta tupsu saatiin solmittua niiden välistä. Samassa pöydässä oli myynnissä myös virsikirjojen sivuista taiteltuja enkeleitä. Ne olivat yhdistyksen vanhempien loihtimia. Rauno Pääsky oli koonnut kasan tulitikkutaloja valmiista taiteilijan tekemistä pohjista. Niiden sisältä löytyi 2–3 askia tikkuja. – Urheiluseura Tampereen yritys ry täyttää tänä vuonna 120 vuotta, kertoi Pääsky. Pieni talo toi seuralle 2,50 euroa, isompi taas 3 euroa. Mikko Lauttasen edessä komeili kasa jumppapusseja. Eikä mitä tahansa pussukoita, vaan A-joukkueen ja liigan pelaajien paidoista tehtyjä. Uniikkipusseilla kerättiin rahaa Tapparan E1/08 -ryhmälle. – Olen ollut leikkaamassa näihin kankaita, Lauttanen kertoi. Yksi pussi maksoi aina 20 euroa. Viljakkalasta Tampereelle tullut Sinikka Heino oli askarrellut kahvipusseista taittelemalla ovisydämiä. Niissä oli myös valokoristeet. Hämeenkyrö-Viljakkalan eläkeläisille rahaa kerännyt myyntivalikoima sisälsi enää kolme kranssia, muut oli myyty. Yksi kranssi maksoi aina 10 euroa. – Yhden tekemiseen meni ehkä noin yhden illan verran aikaa, Heino arvioi. Aamulehden joulumyyjäiset järjestettiin 25. kertaa. Niiden suosituimpia tuotteita olivat tänäkin vuonna piparkakut, kuivakakut ja villasukat. Myös erilaiset heijastimet olivat suosittua myyjäistavaraa. Tänä vuonna Tampere-taloon oli otettu 120 myyntipistettä. Aamulehden joulumyyjäiset lauantaina 14.12. kello 11–15 Tampere-talossa.