Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron pääkirjoitus: Lähetä muistoja ja kuvia Viikinsaaresta

Viikinsaarella on ollut uskomattoman suuri merkitys tamperelaisten kesäviettoon jo 120 vuoden ajan. Museokeskus Vapriikin kuva-arkistosta löytyykin mustavalkoinen kuva saaren ravintolarakennuksesta, jonka kuvausajaksi on merkitty aikahaarukka 1900– 1910. Saaren historia on värikäs ja monipuolinen, mutta tiettävästi menneisyyttä ei ole dokumentoitu esimerkiksi.historiikkina. Tampere-seura on kyllä julkaisut kirjan Pyhäjärven kappelista, entisestä putkasta. Se on taiteilija Ilkka Väätin suunnittelema uniikki taideteos, jossa saman katon alla yhdistyvät sekä läntisen että itäisen kirkon perinteet. Viikinsaaressa on remuttu ja juhlittu hillitysti. Vietetty häitä ja syntymäpäiviä. Tanssittu humppaa ja monet tamperelaiset rakkaustarinat ovat saaneet siellä alkunsa. Tampereen vanhimmassa ravintolassa ystävät ovat tavanneet ja kesäteatterikin on tullut tutuksi. Ravintolan 120-vuotisen historian ja laivayhtiön 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Hopealinjat haluaa kerätä talteen Viikinsaaren muistoja ja tunnelmakuvia. Osallistu Viikinsaaren historian ikuistamiseen ja lähetä kertomuksesi ja kuvasi Moron sähköpostiin moro@aamulehti.fi . maanantaihin 3.8. mennessä. Kaikkien muistelijoiden kesken arvotaan neljän hengen seurueelle laivamatkat ja juhlavuoden menu ravintola Viikinsaaressa.