Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tukkirekan perävaunu syttyi palamaan kesken ajon Sastamalassa

Tukkirekan perävaunu syttyi palamaan kesken ajon Sastamalassa Pohjanmaantiellä Kiimajärven kohdalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta hieman kello kymmenen jälkeen torstai-iltana. Kuljettaja oli huomasi tulipalon ja ajoi läheiselle linja-autopysäkille. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen mukaan selkeää syttymissyytä ei pystytä arvioimaan, mutta palo saattoi saada alkunsa tukkirekan perävaunun kahdesta viimeisestä akselista. Tuli ehti levitä osittain myös lastina olleisiin tukkeihin. Tukkirekan kuljettaja sai siirrettyä vetoauton turvaan liekeiltä, ja pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi palon sammuttaminen. Sammutustöistä aiheutui väliaikaisesti haittaa liikenteelle. Pelastuslaitos joutui osittain purkamaan rekan lastia, jotta puiden välissä kytevät pesäkkeet saatiin sammutettua. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut palossa. Tukkirekan perävaunu tuhoutui ajokelvottomaksi, ja myös kyydissä olleet mäntytukit kärsivät tulipalossa.