Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Everton vierailee Anfiedilla toistamiseen kuukauden sisällä – nyt on todellinen revanssin paikka

Sunnuntain mielenkiintoisin FA cupin kohtaaminen mitellään Anfiedilla, missä Evertonille tarjotaan revanssin paikkaa kuukauden takaisesta 5–2-Valioliiganöyryytyksestä. Päivän kiinnostavin peli Liverpoolin ja Evertonin motivaatiolähtökohdat FA-cupin kolmannen kierroksen derbyyn ovat väkisinkin erilaiset Liverpoolin ollessa nyt vahvasti kiinni Valioliigan voitossa ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen. Vaikka sarjajohto on nyt jo peräti 13 pistettä, uskon Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin kierrättävän nyt pelaajiaan FA-cupin ottelussa runsaasti ja antavan lepoa tärkeimmille pelaajilleen tulevia sarjapelejä ajatellen. Evertonilla sen sijaan ei sarjassa ole juuri nyt sen ihmeempiä panoksia, joten uudelle managerille Carlo Ancelottille cup on kuin tehty menestymistä ja hauiksen näyttöä varten. Uskon Evertonin tulevan tähän peliin vahvalla kokoonpanolla. Kaikkeen tähän viittaa myös ottelun kertoimien käyttäytyminen vetomarkkinoilla. Liverpoolin avauskerroin 1,35 on vaihtunut vihjeen kirjoittamishetken päälle kahden kertoimiin. Täsmällisiä voimasuhteita on mahdotonta arvioida ennen avauskokoonpanojen näkemistä. Tästä hyvä esimerkki saatiin Liigacupissa, missä Liverpool joutui peluuttamaan Aston Villaa vastaan täysin junnumiehistöään. Villa voitti pelin 5–0 ja oli täysin jättisuosikkiasemansa arvoinen. Nyt Liverpool ei toki samanlaista kokoonpanoa kentälle juoksuta, mutta epäilen vahvasti lepoa esimerkiksi kärjen kolmikolle Firmino, Mane ja Salah . Jo tuo söisi toteutuessaan hyvin paljon Liverpoolin voimasta. Lähtökohtaisesti olen joka tapauksessa markkinaa enemmän Evertonin kannalta, sillä annan juuri joukkueiden erilaiselle motivaatiolla tässä aika suuren painon. Ennen joulukuun alun maalihurjastelua (Liverpool voitti silloin vielä Marco Silvan alaisuudessa pelanneen Evertonin 5–2) nämä Merseysiden derbyt ovat olleet viime aikoina kovinkin vähämaalisia. Kolmen edellisen kohtaamisen tulokset ovat olleet 0–0, 1–0 ja 0–0. Vähämaalisuus on vedonlyönnillisesti ottelun paras pelivalinta, etenkin jos ja kun Liverpool lepuuttaa ykköstykkejään. Ottelu alkaa kello 18. Päivän paras vetovihje Sunnuntain paras pitkävetohaku löytyy La Ligan ottelusta Real Sociedad–Villarreal. Pelissä on kaikki runsasmaalisuuden elementit, jopa kertoimia selvemmin esillä. Sekä Real Sociedad että Villarreal kuuluvat kaikilla mittareilla sarjan runsasmaalisiin joukkueisiin. 2,5 maalin yli/alle linjalla mitattuna molemmat sijoittuvat La Ligassa viiden runsasmaalisimman joukkueen joukkoon. Real Sociedadin otteluista 61 prosenttia on päättynyt yli 2,5 maalin tulokseen ja Villarrealin vastaava lukema on 72 prosenttia. Koti- ja vierasottelut eroteltuina näin päin pelattuna joukkueiden over-prosentit ovat vieläkin hurjemmat: Real Sociedad kotona 75 prosenttia ja Villarreal vieraissa 89 prosenttia. Suoraa yli 2,5 maalin vetoa mielenkiintoisempi tapaus tässä on kuitenkin kohteen 5534 molemmat joukkueet tekevät maalin. Sekä Real Sociedadin kotiotteluissa että Villarrealin vierasotteluissa on tällä kaudella vain kahdesti jääty tilanteeseen, että kummatkin joukkueet eivät olisi tehneet maalia. Prosenteissa se tarkoittaa Real Sociedadin kohdalla molemmat tekee 75 prosenttia ja Villarrealin kohdalla 78 prosenttia. Kun mikään ei tässä keskinäisessäkään viittaa vähämaalisuuteen, on jopa kerroin 1,53 hieman liikaa. Päivän pelit: Ei pelejä. Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 2/2/170%.