Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

SuperPark lopettaa Särkänniemessä – toiminta päättyy jo tämän kuun lopussa

SuperPark sulkee sisäaktiviteettipuistonsa Tampereen Särkänniemessä. Puisto avattiin delfinaariolta tyhjilleen jääneissä tiloissa joulukuussa 2016. SuperParkin toiminta tiloissa päättyy 31. toukokuuta 2020. Ratkaisua perustellaan Särkänniemen alueen uusilla suunnitelmilla ja elämysbisneksen vaatimalla jatkuvalla uudistumisella. – Sisäaktiviteettitoimialalla ja elämysbisneksessä yleisesti, jatkuva uudistuminen on elinehto. Särkänniemellä on suunnitteilla alueelle uutta liiketoimintaa, jolle yhtenä vaihtoehtona on SuperParkin nykyiset tilat, toimitusjohtaja Juha Tanskanen kertoo tiedotteessa. Tanskasen mukaan ratkaisu Särkänniemen johdon kanssa syntyi hyvässä hengessä. Särkänniemen alueelle on laadittu kaavamuutosta. Alueelle on suunniteltu isoja uudistuksia, muun muassa uutta teemahotellia. – Mietinnässä olleet asiat nopeutuivat nyt kevään kuluessa, Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä sanoo. Seppälä ei tiedotteessa avaa tarkemmin sitä, mikä suunnitelmista on nopeutunut tai mitä toimintaa SuperParkin käytössä olleisiin tiloihin mahdollisesti seuraavaksi on tulossa. SuperParkin mukaan asiakkaiden SuperPark Särkänniemen lahjakortit, verkosta ostetut liput ja paperiset liput käyvät kaikkiin muihin SuperParkeihin pidennetyllä voimassaoloajalla eli 21.12.2020 asti tai mikäli lipussa tai lahjakortissa on pidempi voimassaoloaika, niin kyseisen ajan puitteissa aina vuodelle 2021. Voimassa olevien kausikorttien jäljellä oleva aika hyvitetään asiakkaille.