Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tamperelaisessa rantaryteikössä piileskelee historiallisesti arvokas luontoalue, joka kunnostetaan nyt retkeilijöille – Katso, millaista virkistysalueesta on suunniteltu

Kaukajärven pohjoisrannalla sijaitseva Kaukaniemi muuttuu ryteiköstä salonkikelpoiseksi virkistysalueeksi. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi alueen hoito- ja käyttösuunnitelman 8. lokakuuta. Kyseessä on sekä kulttuurihistoriallisesti että luonto- ja virkistysarvoiltaan merkittävä viheralue Vehmaisissa. Alueelle on tulossa muun muassa penkkejä, grillaus- ja piknik-paikka sekä sorakenttä petankin ja kroketin pelaamista varten. Sonnivuoren huipulle palautetaan näköalapaikka. Alueen itäosaan perustetaan viljelypalstoja, jos lähialueen asukkaista löytyy riittävästi viljelyintoisia. Nykyinen matonpesupaikka säilyy. Kunnostustoimet alkoivat viime vuonna, jolloin alueelle johtava koivukuja uusittiin. – Kaukaniemi on ollut lähes 40 vuotta hoitamatta. Vain kulkuväylien varrella on tätä ennen tehty pientä risukon harvennusta, kertoo vs. suunnittelupäällikkö Timo Koski Tampereen kaupungilta. Lepikot raivataan Uudistuksessa polut kunnostetaan 2– 3 metriä leveiksi käytäviksi. Työt alkavat marraskuussa alueen pääväylältä, joka kulkee koivukujan päästä itään kohti matonpesupaikkaa. Väylä saa remontissa myös valaistuksen. Talven aikana raivataan puita ja vesakkoa. Raivaustoimien yhteydessä avataan näkymiä Kaukajärvelle ja kunnostetaan osittain umpeen kasvanut niitty Kaukaniemen länsiosassa. – Talven aikana niityltä raivataan lepikkoa, vaikkakin osa jätetään suojaksi pohjoispäätyyn, jossa on tehty liito-oravahavaintoja, Koski kertoo. Kunnostustöiden vuoksi kulkuväyliä joudutaan ajoittain sulkemaan. Kosken mukaan sulut ovat lyhytaikaisia. Kivijalat säilyvät Alueella on paljon vanhoja rakennusten kivijalkoja. Ne halutaan säilyttää tuleville sukupolville ja siksi ne on suojeltu. Suurimmat kivijalat sijaitsevat alueen keskiosassa, jonne myös grillauspaikkaa on suunniteltu. Jos pelastusviranomainen vaatii, paikka saatetaan vielä muuttaa lähemmäksi rantaa. Grilliherkkuja pääsee näillä näkymin käristämään jo ensi kesänä. Toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat haitat ovat herättäneet lähistöllä asuvissa huolta. Kosken mukaan grillauksen sujumista seurataan. – Oleskelu ja grillaaminen on tällaiselle alueelle loistavaa toimintaa, kunhan kävijät tuovat omat puut tai hiilet mukanaan. Suurin riski kokemusten perusteella on, että grillaajat alkavat käyttää tulentekoon paikalla olevaa puustoa. Kaukaniemen ranta jää luonnontilaiseksi. – Suurin osa koko yhdeksän hehtaarin alueesta jää luonnontilaan. Toimenpiteitä tehdään noin kolmasosalla, Koski sanoo. Jätteet pois talkoilla Kaukaniemessä on ollut teollisuustoimintaa 1970-luvulle asti. Sen jäljiltä maaperästä löytyy paikoin jätettä. Kosken mukaan kyse on lähinnä lasista ja metallista. – Maan pinnalla oleva jäte siivotaan pois, ja pinta peitetään puhtaalla maalla. Syvemmältä ei lähdetä kaivamaan. Koski toivoo, että lähistöllä asuvat innostuvat jätteidensiivoustalkoisiin. Kunnostustoimia tehdään useiden vuosien ajan, ja niiden eteneminen riippuu rahoituksesta. Koko suunnitelman toteuttaminen maksaa karkeasti arvioiden 500 000 euroa. Kalleimpiin yksittäisiin investointeihin kuuluvat puuportaat, joita pitkin pääsee laskeutumaan Kaukajärven rantaan. Niiden rakentamista joudutaan vielä odottamaan. Tilanomistaja Bertel Grahn osti Kaukajärveltä satoja hehtaareja maita vuosina 1903– 1904 . Pian sen jälkeen hän rakennutti hirsihuvilan ja talousrakennuksia Kaukaniemeen, Sonnivuoren ympärille. Kartano kukoisti vuoteen 1939 asti. Jatkosodan aikana kartanossa majoittui sotilaita ja hevosia. Saarioinen Oy kasvatti mailla muun muassa hedelmäpuita ja marjapensaita vuosina 1951– 1975. Vuonna 1953 perustettu Artekno Oy valmisti alueella muun muassa styroxia, lujitemuoviveneitä ja huonekaluja. Vuosina 1975–1985 rakennukset purettiin ja luonto jätettiin villiintymään.