Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Epäonni potki karusti Ilveksen uutta sentteriä kahtena vuonna peräkkäin – Nyt mies on kuntoutunut ja potee kovaa ikävää jäälle: ”Kun sinne pääsen, panen kaiken likoon”

Jääkiekkokauden alkuun on vielä aikaa, mutta Joni Ikosen tekisi jo kovasti mieli pelaamaan. Ikonen, 21, on ikäluokkansa lahjakkaimpia pelaajia, mutta joutunut epäonnen karusti kolhimaksi kahtena kautena peräkkäin. Toissa kaudella hän pelasi KalPassa 13 liigaottelua ennen kuin loukkaantui. Viime vuosi oli vieläkin epäonnisempi, kun kolhu polveen lopetti kauden viimeisessä harjoituspelissä viikkoa ennen Liigan alkua. Nyt Ikonen on Tampereella. Nuori keskushyökkääjä teki huhtikuussa Ilveksen kanssa kahden vuoden sopimuksen. – Olen saanut kuntouttaa polveani kiirehtimättä ja kaikki näyttää hyvältä. Olen valmis ja panen kaiken likoon, kun Liiga alkaa, Ikonen lupaa. Pilkuntarkka kuntoutusohjelma Ikoselle on laadittu pilkuntarkka henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota hän on noudattanut säntillisesti. – Pääpaino on voimaharjoittelussa. Kroppaan tarvitaan lisää ruutia. Pystyn nyt harjoittelemaan täysillä ja fiilis on korkealla. Loukkaantumiset ja kuntouttamiset ovat aina ikäviä asioita, mutta Ikonen on taistellut vaikeiden jaksojen yli. – Kuntouttaminen ei ole kivaa puuhaa. Totta kai pelaisin mieluummin, Tuntuu kuitenkin, että olen jo voiton puolella. Jäälle tekisi mieli, mutta ymmärrän, että yhteiskunnassa on nyt tärkeämpiäkin asioita kuin Ikosen halu päästä jäälle. Ilves päätti, että nykytilanteessa joukkue ei mene jäälle ennen juhannuksena alkavaa omatoimista harjoitusjaksoa. Ikonen pääsee kaipaamansa jään pariin elokuun alussa, kun Ilves aloittaa jääharjoitukset (koronatilanteen niin salliessa). Kakkoskierroksen varaus Montreal Canadiens varasi Ikosen NHL:ään kesällä 2017 toisella kierroksella numerolla 58. Aikainen varausvuoro kertoo siitä, kuinka kova potentiaali pelaajalla on. Oikea käsi alhaalla pelaava Ikonen on pelannut Suomen nuorten maajoukkueissa kaikissa ikäluokissa. Kolme vuotta sitten hän voitti MM-hopeaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja teki seitsemään otteluun kahdeksan (4+4) tehopistettä. Ikonen on espoolaisen (EJK, Blues) kiekkoilun kasvatti. Peruskoulun jälkeen hän teki poikkeuksellisen ratkaisun ja siirtyi Ruotsin mahtiseuroihin kuuluvan Frölundan junioreihin. – Bluesin tilanne oli silloin niin sekava, että halusin katsoa jotain muuta. Frölunda oli hyvä vaihtoehto, vaikka alku siellä olikin pieni shokki. Harjoitusmäärät olivat selvästi isompia kuin mihin olin tottunut. Göteborgilaisseurasta Ikonen siirtyi KalPaan. Avauskausi sujui hyvin (52 peliä, 14 (4+10) tehopistettä. Toinen kausi alkoi suorastaan erinomaisesti (13 peliä, 10 (5+5) pistettä, mutta sitten tuli polvivamma. Ilvekseen Ikonen päätyi perusteellisen harkinnan jälkeen. – Nuoret pelaajat ovat saaneet Ilveksessä paljon aikaa ja kehittyneet nopeasti. Seurassa on kova pöhinä päällä ja tavoitteet korkealla. Tuntui, että tämä on minulle paras vaihtoehto. Viikot Ilveksen treeneissä ovat vahvistaneet tunnetta.