Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Attilan julkisivu on nyt valmis – vertaa kuvia ennen ja nyt, piilotetut yksityiskohdat kaivettiin ulkoseinistä esiin

Kenkätehtaanakin vuoteen 1975 saakka ja myös yliopiston opetustiloina toiminut Attilan kiinteistö on nyt remontoitu kauttaaltaan nykyaikaiseksi toimistorakennukseksi. Yliopistonkadun ja Itsenäisyydenkadun risteyksessä sijaitsevan rakennuksen julkisivusaneeraus on valmistunut ja myös jalkakäytävät on siivottu remontin jäljiltä. Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena on ollut palauttaa valtion virastotalona toimivan rakennuksen julkisivujen ja piipun kunto teknisesti ja visuaalisesti alkuperäiseen loistoonsa. Julkisivusaneerauksessa on käsitelty talon ulkoseinäpinnat. Rakennuksen julkisivusaumauksissa ja varsinkin piipussa alkoi paikoitellen jo näkyä pitkä käyttöikä. Piipun kunnostus on myös turvallisuusasia läheisen sisäänkäynnin vuoksi. Attilan julkisivuissa näkyy kohteen pitkä historia ja peitettyjä julkisivudetaljeja, jotka on remontin yhteydessä palautettu alkuperäiseksi, kuten vanha osakeyhtiö Attila nimikyltti. Tiilikoristeita peittäneet kerrokset on poistettu ja koristeet puhdistettu. Vanhojen rakennusten säilyttäminen ja remontoiminen ovat iso panostus valtiolta Tampereen rakennuskulttuuriympäristöön, kun uusia rakennuksia nousee vauhdilla keskusta-alueelle. Senaatti uudisti Attilan sisätiloja vuosina 2016– 2018 monitilakonseptilla, minkä ansiosta toimitilat on saatu tehokkaammaksi. Työpisteet tuplattiin remontissa ja nykyisin niitä on noin 600. Talossa toimivat ely-keskus, Aluehallintovirasto, Tukes, Väylä ja Traficom. Luoteja sisällissodan ajalta Rakennusmestari Tiitolan suunnittelema Attilan vanha osa (Itsenäisyydenkadun suuntainen sivu) on valmistunut vuonna 1915. Punakaartin tykistökoulu toimi talossa vuonna, ja Attila joutui myös sodan loppuvaiheen tapahtumanäyttämöksi rautatieaseman valtauksen jälkeen. Rappausten yhteydessä löydettiinkin ampumajälkiä ja muutama luoti vuoden 1918 sisällissodan ajalta. Luodit on otettu talteen ja toimitettu museolle. 1950-luvulla rakennukseen tehtiin arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema laajennus (Yliopistonkadun julkisivu). Rakennus toimi kenkätehtaana vuoteen 1975 asti, kunnes yliopiston pääkirjasto sijoittui Attilaan vuonna 1979. Vuosina 1985– 2006 rakennus oli kokonaan yliopiston käytössä, minkä jälkeen se saneerattiin toimistokäyttöön vuosina 2006– 2007. Vuonna 2015 Senaatti-kiinteistöt aloitti Attilan suunnittelun monitilatoimistoksi ja muutostyöt aloitettiin vuonna 2016. Attilan virastotalon julkisivun ja suojellun piipun korjaustyöt käynnistyivät kesällä 2019 ja niitä on tehty koko syksy.