Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Leo-Pekka Tähdelle kelaus on ykköslaji, mutta pyörätuolikoripallo tuo leipää pöytään – huippu-urheilija on saavuttanut sen aseman, josta lapsena haaveili ja se ahdistaa häntä

Viisinkertainen paralympiavoittaja rullaa pyörätuolillaan rauhallisesti eteenpäin lähellä Fuengirolan satamaa. Vastaan kävelevän miehen katse tarkentuu. Leo-Pekka Tähti tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. –  Leo-Pekka Tähti! hihkaisee mies muutaman lomajuoman innoittamana. Sitten paiskataan kättä ja ihmetellään, mitenkäs Tähteen täällä törmää. Tähti vastaa ehkä hieman ylimalkaisesti, mutta hymyillen ja ystävällisesti. Vielä otetaan selfie, totta kai. Mies jatkaa matkaansa tyytyväisenä, Tähti tilanteeseen tottuneena. Tilanteeseen, joka tuli hoidettua yhtä ammattitaitoisesti ja sutjakkaasti kuin maailman nopein ihminen pyörätuolissa kelaa 100 metriä. Sellaista se elämä on, kun on ollut 15 vuotta omassa lajissaan maailman ykkönen ja suomalaisen urheilun ehdottomalla huipulla. Vaikka Tähti on parhaansa mukaan pysytellyt erossa kaikesta muusta kuin urheilujulkisuudesta, on hänen uransa niin pitkä, menestyksekäs ja monia lasikattoja murskannut, että käytännössä kaikki suomalaiset tietävät, kuka hän on. Mikä vielä harvinaisempaa, käytännössä kaikki tuntuvat myös arvostavan häntä. Unelmat toteen Juuri tästä Tähti on unelmoinut suunnilleen niistä päivistä saakka, kun hän nuorena poikana kotonaan katsoi televisiosta yleisurheilun Kultaisen liigan kilpailuja. Niiden näytöslajina oli välillä 1 500 metrin pyörätuolikelausta. Kun kilpailijat kelasivat ja selostajat selostivat, vaikutus oli lähtemätön. Seuraavana päivänä Tähti veti itse miljoonaa tavallisella pyörätuolilla pitkin Porin katuja. Hän yritti matkia näkemäänsä kelaustekniikkaa. Pieni pyörätuolipoika Porista haaveili kelaavansa jonain päivänä itsekin televisiossa ja maailman huipulla. Hän haaveili nousevansa arvostetuksi ja kaikkien tuntemaksi ennen kuin kukaan vammaisurheilija oli siihen pystynyt. Muutama vuosikymmen myöhemmin se on Tähden mielestä hänen ammattinsa ja asemansa varjopuoli, että kaikki tuntevat hänet. Vaikka vuodet ovat kasvattaneet, luonne ei pohjimmiltaan muutu. Huomio ahdistaa. –  Onhan siinä ristiriitaa, etten pidä siitä, mitä olen aina halunnut, Tähti myöntää. Saman ristiriidan on tainnut elämässään kokea moni muukin saavutustensa kautta julkisuuteen noussut. Etukäteen on paljon helpompi sisäistää ja ymmärtää menestyksen arvo kuin sen hinta. Kotoisessa Porissa Tähti saa mielestään liikkua paremmin rauhassa kuin missään muualla Suomessa. Porissa hän kuuluu kalustoon. Samat sanat sopivat toki arviolta 25 000 suomalaisen asuttamaan Aurinkorannikkoon. Alueelle asettuneet tietävät Tähdenkin majailevan ja urheilevan siellä, mutta kotimaasta tulleille turisteille hänen näkemisensä on yleensä yllätys ja merkkitapaus. –  Espanjassa on silti helppo hengittää. Suomalaisetkin ovat tällä vapautuneempia. Ja jos on sellainen fiilis, etten halua kenenkään tuntevan minua, ei tarvitse mennä kovin pitkälle, niin suomalaiset katoavat, Tähti naurahtaa. Ennen kaikkea Espanjassa on hyvä ja helppo urheilla. Siksi porilainen on talvehtinut maassa jo pitkään kahden lajin miehenä. Kakkoslajissaan pyörätuolikoripallossa hän debytoi Espanjan pääsarjassa kaudella 2008–09. Silloin paikkana oli maan luoteisosassa sijaitseva Vigo. Nykyisen seuransa Amivel Velez-Malagan pelipaidan hän puki ensimmäisen kerran ylleen vuonna 2011. Niin kuin Tähden kavahtamasta julkisuuden lajista on saatu lukea, perhettä ei ole enää matkassa. Eikä ole naisystävääkään. Tähti elää Fuengirolassa kahden makuuhuoneen kerrostalohuoneistossaan poikamiehenä. Ei hän tosin ehdi asunnossaan liikaa majailla. Urheilupäivät ovat pitkiä. Tähden mukaan Espanjan pääsarjan parhaiden seurojen parhaat pelaajat voivat ansaita jopa 4 000 euroa kuukaudessa, mutta Amivelissa puhutaan lähinnä kulukorvauksista ja pienistä palkkioista. Pelikaverit ovat tottuneet siihen, ettei Tähti tule paikalle välttämättä yksin. Milloin mukana on mainoskuvausryhmää, milloin mitäkin. Velez-Malagassa Tähti ei silti ole ryhmänsä suurin tähti. Oman kylän poika Jesus Romero Martin kuului Rion paralympialaisissa hopeaa voittaneeseen Espanjan maajoukkueeseen. Hänen asemansa kotikaupungissaan on hieman samanlainen kuin Tähden Porissa. Parin tunnin harjoitusten jälkeen Tähti ajaa ostoskeskukseen lounaalle. Sen jälkeen on vielä lyhyt hengähdys ennen kelaustreenejä. Yksin ollessaan mies on saattanut käydä ottamassa nokosetkin huoltoaseman pihalla. Välillä ihan raato Kelausharjoitukset ovat Velez-Malagan ja Fuengirolan puolivälissä Malagassa sijaitsevalla yleisurheilustadionilla. Siellä Tähti saa vetää välillä aivan yksin. Ohjelmassa on 200 metrin vetoja, kymmenen kilon kelkan kanssa ja ilman. –  Tällaisten päivien jälkeen on välillä ihan raato. Tuplatreenit kuormittavat niin henkisesti kuin fyysisesti, sanoo Tähti ennen kuin valmentaja Juha Flinck huutaa suojattiaan jatkamaan. Flinck talvehtii Teneriffalla, mutta kelauskauden lähestyessä hän on saapunut Aurinkorannikolle. Kaksikolla on takanaan 17 vuoden yhteistyö. Suhde on luonnollisesti muuttunut. Tähdellä on takanaan kokemusta ja omia valmentajaopintoja, mutta radalla kelatessaan hän on yhä se urheilija, joka kuuntelee valmentajaa. Vaikka Tähti pystyy hoitamaan harjoittelun itsenäisesti, tervehtii hän Flinckin mukanaoloa ilolla. Kelaus kun on melkoisen yksinäistä puurtamista. Flinck jaksaakin heittää läppää ja knoppikysymyksiä. Välillä ne saavat Tähden vain hymähtämään. –  Ei Juhan juttuja jaksa aina kuunnella. –  Kun aloitimme, hän oli todellinen julma-Juha. Nykyään hän on paljon leppoisampi kuin nuorena. Tai nuorempana, en minä ole ikinä häntä nuorena nähnyt, Tähti virnuilee. Tähden mielestä olisi fyysisesti helpompaa vetää kelausharjoitus ennen koristreenejä, mutta kun joukkueharjoitus on merkitty aamuksi, siihen yksilön on sopeuduttava. –  Kelaustuoliin hyppääminen tuntuu koristreenin jälkeen joskus pakkopullalta. Jos taas päivässä on ainoastaan yksi kelaustreeni, se ei tunnu koskaan pakkopullalta. Tähti on harvinaisuus niin joukkueessaan kuin myös kelauksen huipulla, sillä muita kahden lajin palvelijoita ei ole. Marssijärjestys on silti täysin selvä. Kelaus on koko ajan ykkönen, koripallo kakkonen. Tähden viime kausi oli sellainen menestys, että se sai valmentajankin mykistymään. –  Yleensä vain nuori urheilija voi yllättää valmentajansa, mutta on vieläkin vaikea käsittää, että Leo pystyi yllättämään kaikkien näiden vuosien jälkeen, ihmettelee Flinck kolmen EM-kullan, yhden EM-hopean ja kolmen SE:n kautta. Uusi menopeli Kesäkuussa 36 vuotta täyttävä Tähti ei kenties tällä kaudella pysty valmentajaansa yllättämään. Kaikki kun on mahdollista. Jopa 100 ja 200 metrin maailmanennätykset. –  Kakkosen ME:n voi ehtiä vetää joku muukin kuin minä, Tähti sanoo. –  On ne ennätykset tosiaan mahdollisia. Vuosi sitten paras maksiminopeuteni oli 37,1 kilometriä tunnissa, nyt olen vetänyt 37,6. Sekin tuli koristreenien päälle, joten 38 voisi paukahtaa jossain vaiheessa. Satasen ME:n 13,63 Tähti kelasi seitsemän vuotta sitten Lontoon paralympialaisissa. 200 metrin ME 24,18 on Kiinan Zhang Lixinin nimissä peräti 11 vuoden takaa. Tähti kellotti viime vuonna 200 metriä SE-aikaan 24,40. Hän uskoo, että ennätyksiä saattaa ropista jo toukokuussa Sveitsin kisoissa. Viime vuonna yksi Tähden vauhtia lisännyt tekijä olivat itsetehdyt kelauskapulat. Tänä vuonna porilaista kiihdyttää uusi menopeli. Tähti on vuosien varrella joutunut joskus pettymään uusiin tehdasvalmisteisiin kelauspyöriin. Silloin on ollut edessä paluu isä Pekka Tähden rakentamaan pyörään. Nyt Tähden alla on uusi tanskalainen Wolternus. Se alkaa tuntua omalta, toimivalta ja nopealta. Uusi kelaustuoli on vasta Tähden uran toinen, jonka hän sai alleen sponsoroituna. Ainakaan tämän hetken suunnitelmien mukaan hän ei vietä ensi talvea Espanjassa, vaan Suomessa. Kakkoslaji saattaa pysyä ohjelmassa pietarilaisen joukkueen mukana venäläisissä turnaustapahtumissa. Vaikka Espanjassa on kaikki hyvin, Tähti myöntää arjen olevan raskasta. Hänellä on ikävä kotiin.