Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Talouden laskua voi jarruttaa paremminkin: toivottavasti budjettiehdotusta viilataan syyskuussa

Pahin tilanne ehkä ohi? Näin kysyttiin Pirkanmaan ely-keskuksen tuoreimman, kesäkuun tilannetta käsitelleen työllisyyskatsauksen johdannossa. Toivottavasti kysymys ei ollut ennenaikainen. Valitettavasti koronaviruksen vaikutusten ei voi ennakoida itsestään lieventyvän, sillä Euroopan ja muun maailman tartuntaluvut ovat pahentuneet. Se voi synnyttää häijyjä hankaluuksia Suomen vientiteollisuudelle, mikä tarkoittaisi muun muassa lomautusten korvautumista irtisanomisilla enenevässä määrin. Lomautettuna oli Pirkanmaalla kesäkuussa 11 500 ihmistä ja työttömyys kasvanut 16 600 ihmisellä. Valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus tarjoaa teollisuudelle vetoapua sen minkä pystyy, mutta vientikysynnän alamäkeä ei pystytä millään valtion tukitoimilla korvaamaan. Sopii toivoa, että hallituksen syyskuun budjettiriihessä tehtäisiin työllisyyden kannalta oleellisia muutoksia vm:n ehdotukseen. Jos halutaan, että kotimainen kulutus pitää taloutta edes jotenkuten pyörimässä, olisi uskallettava lieventää palkkaverotusta uhkaavaa kiristystä. Muuten tuloveroprosentti nousee Veronmaksajien keskusliiton laskelmien mukaan ensi vuonna 0,4–0,6 prosenttiyksikköä. Nämäkin eurot lähtevät kulutuksesta. Samoin pitäisi uskoa, että työllisyyskeinoista voisi valita jonkin muunkin kuin työvoimaneuvonnan lisäyksen. Vaatii aika vimmattua neuvontaa, jos sen avulla kuvitellaan saavutettavan jo budjettiriihessä 30 000 työpaikan lisäykset. Vm esittelee oman näkemyksensä työllisyydenhoidosta perjantaina. Entäpä Tampere? Edellinen laaja kaupungin talouskatsaus on huhtikuun tilanteesta. Uusi, heinäkuun tilannetta kuvaava raportti valmistuu kaupunginhallitukselle 31. elokuuta. Raportti lyö luun kurkkuun niille kuntapoliitikoille, jotka ehkä elättelivät toiveita vaalihenkisestä ensi vuoden budjetista. Tulojen ja menojen parempaan tasapainoon saattamisessa on melkoinen työ. Jo huhtikuussa todettiin, että pandemia heikensi kaupungin tulosennustetta 45 miljoonaa euroa talousarvion ennusteesta. Verotulojen arvioitiin olevan peräti 63 miljoonaa euroa vuosisuunnitelmaa pienemmät. Epävarman ajan jatkuminen ei lupaa hyvää Tampereen talouden kehitykselle. Toki myös käänne parempaan suuntaan on aikanaan nopeampi Pirkanmaalla kuin Suomessa keskimäärin. Kysymys kuuluu, miten paljon vahinkoa ehtii syntyä ennen rokotteen tuloa.