Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Liput eivät käyneet kaupaksi – Teivon drive-in -festivaali peruttiin

Teivon drive-in -festivaalia järjestänyt Tampere-talo päätti torstaina perua tapahtuman. Nelipäiväisen festivaalin oli tarkoitus alkaa ensi keskiviikkona. Teivossa olisivat esiintyneet Esa Pulliainen w/ Mr Breathless, Masa Saloranta Trio, Popeda, Gasellit ja Kaija Koo. Tampere-talon ohjelmapäällikkö Samppa Rinne kertoo Aamulehdelle syyn olevan yksinkertainen: lippuja ei myyty tarpeeksi. Tapahtuman jokaiseen konserttiin olisi mahtunut 700 autoa. – Sanotaan näin, että (tavoitteesta) jäätiin paljon, Rinne sanoo. – Tehtiin kaikki tiedotuksen ja markkinoinnin suhteen, mutta se ei vaan lähtenyt vetämään. Toiveet korkealla Drive-in -festivaalin järjestämiseen liittyvien lupapäätösten takia Tampere-talo pääsi aloittamaan markkinoinnin vasta juhannusviikolla. Rinne kiittelee tapahtumaan buukattuja esiintyjiä, jotka ”lähtivät mukaan lyhyellä varoitusajalla ja hyvällä fiiliksellä”. Torstaille tarkoitettu Popedan keikka myi parhaiten, mutta enempää Rinne ei asiaa bändikohtaisesti halua kommentoida, vaan toteaa kyseessä olevan kokonaisuus. Rinne myöntää olevansa pettynyt yleisön kiinnostuksen vähäisyyteen. – (Aikataulu) oli tiukka, mutta toiveet oli korkealla, että kun on ollut paljon ei-mitään, niin tahdottiin jengille positiivisia, hauskoja ja yhteisiä kokemuksia. Vieras tapa katsoa keikkoja Rinne epäilee yleiseen keikoilla käymisen ilmapiiriin liittyvän vielä epävarmuutta. Drive-in -formaatin kiinnostavuuden merkityksen hän sanoo olevan spekulatiivinen asia. – Voi olla tietysti, ettei tämä ole totuttu malli ja tapa katsoa keikkoja. Lippunsa jo hankkineet katsojat saavat rahansa takaisin. Rinne ei vielä osaa tarkalleen sanoa, millaisia tappioita tapahtuman peruminen Tampere-talolle tarkoittaa. Rinne sanoo, että päätös perua tapahtuma tänään säästää Tampere-talon ”isommilta tappioilta”, viitaten vaihtoehtoon, jossa tapahtuma olisi peruttu esimerkiksi ensi viikolla.