Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suurin osa muuttavista kurjista ylitti Pirkanmaan yhtenä päivänä – Kangasalla havaittiin tiistaina yli 13 000 kurkea

Kurkien muutto käynnistyi todenteolla tiistaina ennen myrskyä, tiedottaa Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys. Pirkanmaalla havaittiin tiistaina kahdella havaintopaikalla yli 10 000 kurkea. Ylöjärvellä Tunturavuorella päivän kurkisumma oli 10 067 kurkea ja Kangasalla Haralanharjulla 13 153 kurkea. Tiistain muutto kulki melkoisen itäpainotteisesti Pirkanmaalla. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin kertoo Aamulehdelle katselleensa itse lintuja Iidesjärven läheisyydessä Tampereella. – Siellä oli 400– 500 linnun parvia muutama kappale. Suurimmillaan, jos oikein hyvä säkä käy, niin kurkiparvessa voi olla tuhatkin lintua. Pirkanmaan kurkiennätys yhdeltä päivältä on Tampereen Hervannasta syyskuulta 2015, jolloin muuttavia kurkia laskettiin 20 915. Suurin kurkimuuttosumma päivää kohti koko Suomesta on Tiira-lintutietopalvelun mukaan Raaseporista syyskuussa 2015 laskettu 25 224 kurkea. Kanta kasvanut moninkertaiseksi Kurkia muutti tiistaina Pirkanmaan ylitse tai maakunnan rajoja hipoen Helinin arvion mukaan ehkä jopa lähemmäs 20 000. Hänen mukaansa viime vuosina Pirkanmaalla on voitu nähdä syysmuuttokauden aikana yleensä 25 000–30 000 kurkea. – 1980-luvulla niitä muutti vain noin 5 000. Kanta on lisääntynyt huomattavasti, kurjilla menee ihan hyvin. Pienemmät, kymmenien lintujen parvet, lasketaan yksitellen. Satojen lintujen parvien kohdalla on lintujen määrä arvioitava. – Yleensä lasketaan sillä tavalla, että arvioidaan mistä muodostuu 50 tai 100 linnun ryhmä, ja tehdään arvio lintujen määrästä. Tiistai oli Helinin mukaan kurkien tämän syksyn päämuuttopäivä Pirkanmaalla, mutta niitä voi vielä nähdä jonkin verran tulevina päivinä. Parhaita kurkien bongauspaikkoja ovat korkeat paikat ja laajat peltoaukeat. – Kaukoputken ja kiikarien avulla kurjet voivat näkyä 20–30 kilometrin päästä. Kurjet muuttavat Helinin mukaan talvehtimaan kahta päämuuttoreittiä pitkin. Toinen niistä menee länteen Espanjan suuntaan Välimeren ympäristöön ja toinen itään Mustanmeren ja Kaspianmeren suuntaan.