Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Harakka: Tampereen ja Helsingin välinen Suomi-rata saa EU-rahoitusta tulevilla kierroksilla

Liikenneministeri Timo Harakan (sd.) mukaan Tampereen ja Helsingin välisen Suomi-radan tulevaisuudesta ei kannata olla huolissaan, vaikka se ei saanut torstaina julkistetussa rahoituksessa EU-tukea. Harakan mukaan Suomi-rata tulee saamaan rahoitusta seuraavalla tai sitä seuraavalla hakukierroksella. Tällä hetkellä Suomen ykköstavoite EU:n liikennepolitiikassa on se, että Suomi-rata ja nelostie tulevat kuulumaan komission ehdotuksen mukaisesti TEN-T-ydinverkkoon. Komission esitys on, että TEN-T-verkkoon tulisi ratayhteys Helsingistä Ouluun ja Kemiin ja sieltä eteenpäin Ruotsin puolelle. – Meille on tärkeää, että pääsemme laajentamaan yhteyksiämme pohjoismaisiin kohteisiin. Se TEN-T-väylä, joka menee Ruotsin itärannikkoa pitkin, yhdistyy näin Suomen väyliin. Kun nelostie ja Suomi-rata menevät eri reittejä, niistä tulee iloa aika monelle suomalaiselle kunnalle. Merkkinä Suomi-radalle aikanaan tulevasta tuesta voi Harakan mukaan pitää sitä, että Pasila-Riihimäki-radan parantaminen sai rahoitusta tällä kierrokselle. – Tämä menee ihan suunnitelmien mukaan. Suomi-rataa on arvioitu niin kannattavaksi hankkeeksi, että sen ympärille on selvästi helpompaa kerätä yksityistä rahoitusta kuin Turun ja Helsingin väliselle Tunnin junalle. Tämä kannattavuus ei Harakan mukaan ole suinkaan haitaksi, kun EU-tukea haetaan. Vilkkaasti liikennöidyn väylän tehostamisesta ja nopeuttamisesta syntyy juuri sitä, mitä EU-tuilla tavoitellaan. –  EU:n kriteeri tuille on, että mistä hankkeesta tulee erityistä lisäarvoa. On aivan selvää, että meidän pääväylämme Helsingistä pohjoiseen on sellainen. "Pitää hakea optimistisesti" Harakan mukaan EU-rahoituksen hakukierros onnistui kaikkinensa ennätysmäisen hyvin. Suomi oli hakenut noin 80 miljoonan euron rahoitusta ja sai sitä 65 miljoonan euron edestä. –  Pitää hakea optimistisesti. Jos kaiken saa, ei ole hakenut tarpeeksi. EU:n nyt päättymässä olevalla seitsemän vuoden rahoituskaudella on Harakan mukaan tulossa vielä yksi liikennerahoituskierros, mutta suurempia tukisummia tulee jakoon siinä vaiheessa, kun unionin maat pääsevät toteuttamaan seuraavaa ohjelmakautta. Rahoituskausi on elvytyspaketin ohella esillä nyt viikonlopun EU-huippukokouksessa. Harakan mukaan tarkoitus on saada jatkossa Suomen liikennesuunnittelu pitkäjänteisemmäksi, kahdentoista vuoden jaksoihin. –  Silloin voimme päästä suunnitelmalliseen ja optimaaliseen rahoitusmalliin myös EU:n kautta, missä Ruotsi on ollut tähän asti meitä etevämpi. Tällä kierroksella taidamme vihdoin päästä samaan sarjaan.