Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lontoon puukotus: Poliisin mukaan kyseessä on terroriteko – BBC:n mukaan iskussa on kuollut kaksi

Lontoon perjantaisessa puukkoiskussa on kuollut kaksi ihmistä, kertoo BBC . Tieto perustuu viranomaislähteisiin. Kaikkiaan ainakin viisi ihmistä sai vammoja perjantaina, kun puukolla varustautunut mies hyökkäsi heitä kohti London Bridgen alueella Lontoon keskustassa perjantaina. Osa uhreista on loukkaantunut vakavasti, ja kuolleiden lukumäärän pelätään vielä kasvavan. Poliisi ampui epäillyn, joka kuoli tapahtumapaikalle. Hän oli pukeutunut räjähdeliiviin, jonka poliisi uskoo olleen väärennetty. Poliisi tutkii tapausta terroritekona. Tapauksen yksityiskohdat ovat vielä epäselviä. Ilmeisesti epäilty toimi yksin, sillä Lontoon pormestari Sadiq Khan kertoi myöhemmin perjantaina, ettei ketään muita henkilöitä etsitä tapaukseen liittyen. Poliisi jatkoi perjantaina etsintöjä alueella varmistaakseen, että alue on turvallinen. Ihmisiä pyydetään välttämään alueella liikkumista. The Guardianin mukaan epäilty onnistui puukottamaan useita ihmisiä. Tavalliset, aseistautumattomat ihmiset onnistuivat pysäyttämään puukottajan. Pukuun pukeutunut mies onnistui saamaan puukon epäillyltä. Tilanteesta leviää sosiaalisessa mediassa videoita, joissa näkyy maassa makaava mies ja useita ihmisiä tämän ympärillä. Poliisi vahvisti terroriteon The Guardianin mukaan poliisi on vahvistanut, että kyseessä oli terroriteko. Tapauksen motiivia kuitenkin tutkitaan yhä. The Guardian julkaisi poliisin tiedotteen, jonka mukaan poliisi ampui epäiltyä, joka kuoli tapahtumapaikalle. BBC :n toimittaja kertoo nähneensä sillalla joukkotappelua muistuttavan tilanteen. Hänen mukaansa miesjoukko hyökkäsi yksittäisen miehen kimppuun. Sen jälkeen poliisi saapui paikalle nopeasti ja ampui useita laukauksia miestä kohti. Useat ihmiset kertoivat Twitterissä kuulleensa laukauksia. Moni jakoi tapahtumapaikalta kuvia ja videoita. Alueella tapahtui isku 2017 Tapaus sattui London Bridgen pohjoispuolella. London Bridgen asema on suljettu, eivätkä junat pysähdy sillä. Useita sillan läheisyydessä sijaitsevia rakennuksia on evakuoitu. Esimerkiksi King's College -yliopisto ja 17-kerroksinen The News Building on suljettu. Poliisi hälytettiin puukotuksen takia London Bridgen alueelle hieman ennen kello kahta päivällä paikallista aikaa. London Bridge on Lontoon tunnettu maamerkki. Se on joutunut vastaavien tekojen tapahtumapaikaksi aikaisemminkin. Kesäkuussa 2017, jolloin kolme henkilöä ajoi pakettiautolla jalankulkijoiden joukkoon ja sen jälkeen hyökkäsivät ihmisten kimppuun alueella. Tapauksessa kuoli kahdeksan ihmistä. Perjantaisen tapauksen tekotapa ja näkyvä paikka muistuttavat aiempia ääriliike Islamilaisen valtion (Isis) innoittamia iskuja eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Juttua päivitetty 29.11.2019 klo 18.50 ja kello 20.10 Lisätty uusia tietoja.