Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Severi Vihavainen nauttii treenaamisesta Ratinan sillan alla – Kiersimme Tampereen ulkoliikuntapaikoilla: ”Pitää käyttää vähän enemmän luovuutta”

Näsijärveltä puhaltaa tervetullut tuulenvire, joka tavoittaa Santalahden uudenkarhean rantapuiston sunnuntaina puolenpäivän jälkeen. Hyvä että tavoittaa, sillä täällä on intensiivistä. Kaksi miestä harrastaa varjonyrkkeilyä. Bluetooth-kauitin antaa tahtia hikisen näköiselle puuhalle. Hieman rauhallisemmin ottaa Juhani Kohonen , joka on tullut paikalle koripallon kanssa. Hän upottelee koriin mainioita heittoja eri puolilta keltasinistä asfalttikenttää. Ratinassa asuva Kohonen on tullut testaamaan Santalahden koripallopuitteet ensimmäistä kertaa. Hän kertoo ajaneensa alueen ohi muutamia kertoja ja todenneensa paikan kokeilemisen arvoiseksi. Kenttä saa heti kiitosta, vaikka alue muuten on ainakin vielä vähän autio. Vapariskaba Koska muut koripallon ystävät loistavat poissaolollaan, otamme vapaaheittokilpailun. Vaikka koripallo on kyllä pallopeleistä yksinpelattavien aatelia, pallo kun pomppaa usein heiton jälkeen ainakin vähän matkaa takaisin, eikä totaalisen epäonnistumisen hetkelläkään lennä yhtä kauas kuin vaikka jalkapallo. Kilpailussamme heitot osuvat useammin levyyn kuin koriin. Syytämme tuulta ja peruskuntokautta. Lohduttaudumme sillä, että hudit ovat tasaisen täpäriä ja toistensa kaltaisia, hajonta ei ole suurta. Etenemme äkkikuolemaan, jonka jompikumpi voittaa niukasti. Vimpelin Vedossa palloilutaustansa hankkinut Kohonen asuu Tampereella toista vuotta ja työskentelee rakennussuunnittelun parissa. Kauppi Sport Centerissä sulkapallovuoroilla viihtyvä Kohonen kehuu muista ilmaispaikoista Ratinan sillan alta löytyvää ulkosalia. Salille Ulkosali – termi on kyllä paradoksaalinen, mutta ymmärrettävä – löytyy myös Ranta-Tampellasta, aivan Näsijärven rannasta. Sieltä löytyvät leukoja vetävät Lauri Era , Petri Laajalahti ja Juho Hynynen . Kaksi ensimmäistä asuu Tampereella, Hynynen Helsingissä. Kolmikko viettää "kaveriviikonloppua" ja kiistää olevansa treenaamassa. He ottavat vain pientä lämpöä ennen uimista. Leuanvetomestaruus on ratkottu jo lauantaina ja voitto matkasi pääkaupunkiin. Era kertoo käyvänsä säännöllisesti ulkosalilla kotikulmillaan Tesomalla. Laajalahti toteaa Ranta-Tampellan puitteiden olevan kohdillaan juuri uimaanmenon helppouden takia. Yhteisesti he toteavat ulkona treenaamisen olevan kuitenkin "siinä sivussa" tapahtuvaa toimintaa verrattuna perinteisellä salilla käymiseen. Herrat siirtyvät järveen. Keskittyneempää treeniä Ranta-Tampellassa on tekemässä Ilona Soininen . Hän kertoo käyvänsä ulkosalilla miltei päivittäin. Sunnuntain Soininen on jo aloittanut GoGo:n salilla, ja siirtynyt sieltä ulos tekemään kehonpainoharjoitteita. Ulkosalin hän kehuu olevan viime aikojen sääolosuhteilla todella kiva treenipaikka. Mukavasti osuvasta tuulesta huomauttaa hänkin. Soininen viettää kesät kotiseudullaan Tampereella, mutta muun ajan vuodesta hän asuu Skotlannissa. Aberdeenin yliopistossa opiskelevan Soinisen kesäharjoitteluun kuuluu lisäksi lenkkeilyä – siinäkin hän suosii Näsijärven rantaa sen maisemien takia. Pyörähdys harjulla Juhani Kohosen tavoin Laajalahti ja Soininenkin vinkkaavat käymään Ratinan sillan alla. Mennään, muttei suorinta tietä. On olemassa myös paikkoja, joissa tempaista hyvä treeni, vaikkei niiden kyljessä olisikaan virallista "tämä tässä on liikuntapaikka" -leimaa. Lyhyt päivystys Pispalan portailla ei tällä kertaa tuota tulosta, portaissa liikkuu vain asianmukaisia paikasta toiseen siirtyjiä, ramppaajia ei näy. Pyynikilläkin on ulkosali ja jonkin verran lenkkeilijöitä. Näkötornilla on ruuhkaa ja tunnelmaa. Ja toiselle salille Ratinan sillan alla varjossa on hyvä. Siellä on myös kourallinen ihmisiä, joista yksi on parhaillaan ojentajia dippitelineessä treenaava Severi Vihavainen . Käynnissä on monipuolinen harjoitus, joka sisältää dippailun lisäksi muun muassa penkkipunnerrusta, erilaisia leuanvetoja ja vatsoja. Ratinan ulkosalia melko säännöllisesti käyttävä Vihavainen toteaa pystyvänsä tekemään siellä melkein samat asiat kuin tavallisella kuntosalillakin. – Ulkotreenipaikoissa pitää aina käyttää vähän enemmän luovuutta ja miettiä etukäteen, että miten saa minkäkin lihaksen treenattua. – Omasta mielestäni ulkona on kivempi treenata, vaikka sisällä on toki enemmän vaihtoehtoja ja yleensä vähän helpompi tehdä. Etenkin korona-ajan koitettua Vihavainen siirsi harjoittelunsa tyystin ulkosalle. Ratinan lisäksi hän suosittelee Pyynikin ja Koulukadun ulkosaleja, joita itsekin silloin tällöin käyttää. – Molemmat on ok, mutta ei ihan näin monipuolisia. Ratinaan hän ei kaipaa kuin parempaa pystypunnerruspaikkaa. Nyt siihen voi soveltaa kyykkylaitetta, mutta vähän hankalasti. Sillan alla voi harrastaa muutakin kuin voimailua. Ulkosalin yhteydessä on muutama sählymaali, paikan alusta sopii hyvin pallotteluunkin. Saman sillan alla, tosin toisella puolella suvantoa, on skeittiramppi. Vihavainen kertoo hyödyntävänsä ulkosaleja suurin piirtein huhtikuusta lokakuuhun. Ratinan ulkosalin hän sanoo olevan päivisin välillä ruuhkainen, mutta etenkin iltaisin ja sunnuntaisin tilaa paikan suosiosta huolimatta riittää.