Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Rokotusvastaisuuden juuret löytyvät kaukaa historiasta – dokumentti kertoo myös siitä, miten netissä leviävät trollit liittyvät asiaan

Ulkolinja: Rokotussodat ☆☆☆ Aktivistit ovat tien varrella kyltteineen: "Rokotteet tappavat täysin terveitä vauvoja". Länsimaissakin yhä useampi epäilee rokotusten turvallisuutta. Miten rokotusvastaisuus syntyi ja mihin se perustuu? Entä miksi se nousee juuri nyt samoilla alueilla populismin kanssa? Rokottamatta jättäminen uhkaa koko väestöä, väittävät asiantuntijat. WHO on listannut rokotevastaisuuden yhdeksi suurimmista terveysuhista. Rokotepelko ei ole uutta Rokotteiden pelko ei ole mitään uutta. Asiallinen dokumentti kaivaa rokotevastaisuuden syitä historiasta. Siitä löytyy mainintoja jo 1800-luvulta. Epäluulot syntyvät siitä pelosta, että totuutta salaillaan. Nykypäivänä sosiaalinen media levittää huhuja tehokkaasti. Mutta ei rokotevastaisuudesta voi somea syyttää. Ohjelmassa kerrotaan, kuinka Britanniassa 1970-luvulla yksi tv-dokumentti sai aikaan valtavan rokotekohun. Se väitti, että hinkuyskärokote voi aiheuttaa lapsille aivovammaa. Rokotekattavuus väheni Britanniassa 80 prosentista 30 prosenttiin, ja tuloksena oli kolme laajaa hinkuyskäepidemiaa. Yhteys kumottiin tieteellisissä tutkimuksissa, mutta väitteet jäivät elämään. Dokumentti kertoo huolestuttavaa asiaa myös siitä, miten botit ja trollit liittyvät asiaan. Haastateltavina on terveysministeristä tutkijoihin ja rokotusohjelmien johtajiin. Erityisen hyvä on suorasanainen brittitoimittaja, jolla on ratkaisujakin asiaan. TV1 klo 22.00