Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lelukaappi kaatui ekaluokkalaisen päälle koulussa Raumalla – lapsi sairaalaan, poliisi aloitti tutkinnan

Poliisi on jatkanut Rauman Pohjoiskehän koulussa sattuneen kaapin kaatumisonnettomuuden tutkintaa. Rikoskomisario Pekka Filppula sanoo esitutkinnassa selvitettävän laissa säädetyllä tavalla tapahtumien kulku ja sen mahdollisuus, että tapahtuneessa on syytä epäillä laiminlyöntiä tai rikosta. Maanantaina 10. helmikuuta sattuneessa onnettomuudessa sai vammoja koulun ensimmäisen luokan oppilas. Pekka Filppula kertoo, että loukkaantunut oppilas on edelleen sairaalahoidossa ja hänen tilansa on vakaa. Tarkemmin hän ei voi oppilaan vammoja ja terveydentilaa kommentoida. Onnettomuuden kulku on Filppulan mukaan saatu alustavassa tutkinnassa selvitettyä. Onnettomuus sattui koulun leikki- ja iltapäiväkerhohuoneessa, jossa oli ensimmäisen luokan oppilaita koulutuntiensa jälkeen kerhossa. Oppilas oli hakemassa leikkivälineitä lelu- ja pelikaapista, kun lattialla vapaasti seisonut kaappi kaatui ja oppilas jäi sen alle. Puukaappi on Filppulan mukaan varustettu pariovilla, joissa on ottimet. Kaapissa on viisi hyllyä. Poliisitutkinnassa on selvitetty tapahtumia kaapin ääressä ja sen kaatumista. Filppula ei kommentoi oppilaan menettelyä tilanteessa tarkemmin, koska esitutkinta on avoinna ja kuulustelut ovat vielä kesken. Filppula korostaa, ettei tutkinnan tässä vaiheessa ketään ei ole epäiltynä. Mahdollisen oikeudellisen vastuun selvittäminen kuuluu syyttäjäviranomaiselle ja viime vaiheessa oikeusistuimille. Välittömästi onnettomuuden jälkeen Rauman kaupunki käynnisti päiväkotien ja koulujen kalusteiden tarkastukset ja turvallisuuden varmistamisen. Opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto kertoo koulujen ja teknisen toimialan henkilökunnan käyvän parhaillaan läpi rakennuksia ja niiden kalusteita. Tarvittaessa pienimpienkin kaappien kiinnityksiin on lisätty varmistuksia.