Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

16-vuotiaan tiedot välitettiin millisekunneissa kymmenille yrityksille, käytti yhtä ainoata palvelua kännykällään

Kun lapset käyttävät digitaalisia palveluita, heistä jää digitaalinen jälki. Palvelun käytön yhteydessä kerätty data jää yritysten omaisuudeksi määräämättömäksi ajaksi, ja sitä yhdistetään muihin tietoihin. Sitran julkistaman selvityksen mukaan 16-vuotiaan nuoren tiedot välitettiin millisekunneissa kymmenille yrityksille, kun hän käytti yhtä ainoata palvelua kännykällään. Nämä yritykset käyttävät saamaansa dataa kukin omalla, käyttäjälle näkymättömällä, tavallaan. Datan kerääminen ja hyödyntäminen on miljardibisnes. Niin aikuiset kuin lapset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluita, jotka keräävät yksilöistä valtavasti tietoa. Esimerkiksi Facebookin ja Googlen liiketoiminta perustuu käyttäjien datan keräämiseen, rikastamiseen, ja siitä syntyvien tuotteiden edelleen myyntiin. Kun toisessa vaakakupissa ovat miljardien tulot, saattavat yksilöiden edut ja oikeudet menettää merkitystään. Lasten kohdalla tilanne on vaikeampi, koska usein palveluissa, niiden evästekäytännöissä tai käyttöehdoissa ei huomioida lapsia omana käyttäjäryhmänään. Emme tiedä, mitä lapsista kerätylle datalle tapahtuu. Tietoja ostavat yritykset tai valtiot voivat käyttää niitä vuosikymmenten kuluessa tarkoituksiin, joihin netin käyttäjä ei koskaan kuvitellut tietojensa päätyvän. Dataa yhdistelemällä meistä tiedetään paljon enemmän kuin moni tulee ajatelleeksi. The New York Times sai käsiinsä tietokannan, jonka avulla pystyi seuraamaan miljoonan matkapuhelimen käyttäjän liikkeitä New Yorkin kartalla. Paikannustiedot oli kerätty jopa kahden sekunnin välein kuukausien ajan. Paikannus ja data oli niin tarkkaa, että sen avulla voitiin tunnistaa yksilöitä. Vastaavia tietoja kerää pelkästään Yhdysvalloissa ainakin 75 yritystä yli 200 miljoonalta käyttäjältä. Haluammeko , että lapsistamme on aikuisina saatavilla valtavasti dataa, josta ilmenee minuutin tarkkuudella kaikki paikat, joissa he ovat koskaan olleet? Tarvitsemme paremmat pelisäännöt datan hallinnalle, keräämiselle ja käytölle. Yrityksillä on nyt tuhannen taalan paikka lähteä puolustamaan lasten oikeuksia verkossa. Lapsella on oikeus henkilökohtaisiin tietoihinsa. Yritysten on pyydettävä lupa lapsen tietoihin tavalla, jonka hän voi ymmärtää. Tämä tarkoittaa, että lapsen on kyettävä ymmärtämään seuraukset, joita datan luovuttamisella on. Lasten kehitys on vielä kesken, siksi he ovat oikeutettuja aikuisia parempaan suojeluun. Se on aikuisten tehtävä. Tähän haasteeseen uskomme vastuullisten yritysten tarttuvan. Unicef johtaa ryhmää, joka yhdessä valtioiden, yritysten ja tutkijoiden kanssa luo globaalit pelisäännöt lapsiin liittyvän tekoälyn käytölle. Säännöt koskisivat niin valtioita kuin yrityksiä. Kehitystyötä rahoittaa Suomen valtio. Ne julkistetaan kesäkuussa Helsingissä järjestettävässä kansainvälisessä seminaarissa. Kirjoittajat ovat Suomen Unicefin kehitysjohtaja ja projektijohtaja Sitrasta