Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hulevesimaksussa on hupiveron piirteitä – mitä ehdottavat puolueet?

Parin viime vuoden aikana on ryhdytty omakotiasujilta perimään maksua vedestä, jonka oletetaan valuvan viemäreihin. Jos tontilta ei ole mahdollisuutta valuttaa tippaakaan vettä viemäreihin, niin ”huviverohan” se silloin on! Ylöjärven ja Kangasalan harjualueilla on satoja omakotitaloja, joissa sadevesi kerätään kasvien kasteluvedeksi. Osa valuu maaperän suodattamana pohjaveteen. Eikö se ole ympäristöteko? Ei ainakaan rangaista pitäisi? Hulevesimaksun pitäisi olla kiinteistökohtainen. Kunnan viranomaisen pitäisi käydä tarkastamassa, minne hulevedet menevät ja määrittää maksu sen perusteella. Erityisesti omakotiasujia kiinnostaisi kuulla puolueitten periaatteellinen kanta hulevesiasiasta ja eritoten kuntien erilaisista maksuista, eli ”piiloveroista”! Tällaiset maksut ovat poliittisten päättäjien epärehellistä toimintaa, joilla yritetään uskotella kansalaisille, että asiat ovat hallinnassa. Näillä kepulikonsteilla yritetään tasapainottaa kuntien taloutta, kun ei ole kanttia nostaa veroäyriä, jolloin vastuunkantajina olisi tasa-arvoisempi joukko eikä kuka milloinkin, jonkin nimisen maksun kohteena oleva erillisryhmä.