Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

HPK-kasvatti erikoisessa tilanteessa – joutui katsomaan sivusta Tapparan ja LeKin kaikki kriittiset pelit

Tapparan Anton Ollikainen ja HPK:n Niclas Lucenius pelasivat syyskaudella Lempäälän Kisan värien puolesta Mestiksessä. Kaksikko nähtiin välillä samassa ketjussa ja ylivoimassa. Molemmat tekivät kovaa tulosta. Ollikainen nakutti 33 peliin tehot 13+13=26 ja Lucenius 15 kamppailuun peräti 5+18=23. Hyvät otteet veivät hyökkääjät Liigaan. Lopulta Lucenius oli HPK:n avain finaalipaikkaan, kun mies laukoi 4–3-voittomaalin kuudennessa välierässä. – Lucenius on ihan huippukaveri. Hän on nähnyt kiekkoa monelta kantilta ja pystyy näköjään hyppäämään rooliin kuin rooliin ja mihin sarjaan tahansa, Ollikainen kehuu. Millaista hänen kanssaan oli olla samassa joukkueessa? – Kyllä siinä oli ihan hyvä pelata. Ainoa miinus on se, että sieltä tulee välillä niin hyviä syöttöjä, ettei niitä osaa odottaa. Hänen visionsa pelistä on ihan toisella tasolla. Ollikaisen vastuu Tapparassa rajoittui 11 otteluun, joissa syntyi yksi maali. Pudotuspeleissä 26-vuotias laituri ei päässyt pelaamaan. Tilanne oli harmillinen, sillä LeKinkään paitaan ei ollut loppukaudella enää asiaa siirtorajan umpeuduttua. – Kyllähän sitä odotti ihan äärettömän paljon, että pääsisi pelaamaan. Varsinkin, kun näki kaiken niin läheltä. Olen ollut tosi iloinen LeKin puolesta, vaikka finaalipaikkaa ei aivan tullutkaan, Ollikainen tuumaa. Hän syntyi Hämeenlinnassa ja pelasi juniorivuotensa HPK:ssa. Tapparan ja Kerhon välieräsarja oli miehelle erityinen. – Kotiyleisön tuen tiedän. Se on parhaimmillaan huippua täällä. Harmittaa, että oma vuoroni jäi vielä odottamaan. Toivottavasti se tulee vielä, Ollikainen sanoo Rinkelinmäellä kuudennen välierän jälkeen. Tappara-pelaaja on onnellinen vanhojen pelikaveriensa ja erityisesti Otto Paajasen , Robert Leinon ja Petteri Nikkilän puolesta. – Tahkosin vuosia heidän kanssaan. Oli hienoa nähdä, miten äijät johtivat joukkuetta. Kun vierestä mennään noin pitkälle, niin antaahan se itsellekin uskoa. Nikkilä ja Paajanen ovat syntyneet vuonna 1992, Leino ja Ollikainen vuotta myöhemmin. Niclas Lucenius ja Emil Larmi videolla: