Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ei toisteta samoja vanhoja virheitä

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd) on jättänyt eduskuntapuolueille hallitusneuvottelukysymyksensä. Tämän lisäksi käydään puolueiden kesken tarkentavia keskusteluja talouslinjauksista. Tämä on toisintoa vuoden 2011 hallitusohjelmaneuvotteluista. Tuolloin oli käyty populistinen vaalikeskustelu euromaiden tukemisesta. Erillisessä valmistelussa katsottiin, minkä puolueiden kesken yhteisymmärrys euroasiassa oli löydettävissä. Tämän vuoden vaalikeskustelussa kukaan ei puhunut enää säästöistä. Vaalilupaukset liikkuivat miljardeissa. Rinteen oma haarukka oli 1–3 miljardia euroa. Suomessa on pitkä perinne harjoittaa vahingollista suhdannepolitiikkaa. Syksyllä 1990 talouskuplan huipulla ennen eduskuntavaaleja lisättiin valtion menoja eduskunnan myötävaikutuksella. Suuret leikkaukset olivat edessä syvän laman aikana 1992–93. Valtiovarainministeriö varoitti Nokian menestyksen huipulla ennen vaaleja 2007 talouden kestävyysvajeesta. Hallitusohjelmaneuvotteluissa kestävyysvaje muuttui kuitenkin jakovaraksi. Talous romahti 2009 ja talouden tasapainoon saattamiseksi kaksi eduskuntaa on joutunut tekemään leikkauksia. Nyt olemme jälleen suhdannekierron huippukohdassa. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että nyt jälleen rahaa ollaan jakamassa hyviin tarkoituksiin. Miten tällainen jatkuva virhearviointi on mahdollista? Poliitikot käyttäytyvät kuin kuluttajat. Kun menee hyvin, kuvitellaan että menestys on ikuista. Kun menee huonosti, talouden realiteetit joudutaan ottamaan huomioon. Juuri nyt päätöksentekijöiden pitäisi ymmärtää, että julkisen vallan tehtävä on tasata suhdanteita. Hyvänä aikana säästetään, jotta huonona voidaan elvyttää ja turvata työpaikkoja. Hallitusneuvottelijat eivät kuitenkaan ole toimettomia tiukankaan talouden olosuhteissa. Suomessa julkisten palvelujen kustannusseuranta on puutteellista. Sotessa sitä yritettiin parantaa. Hintavertailulla, jossa myös laatu otetaan huomioon, voidaan saada kalliita yksikköjä lakkauttamalla lisäresursseja uusiin palveluihin tai laadun parantamiseen. Poliittisessa päätöksenteossa ongelma on se, että aina rakennetaan jotain uutta, mutta mistään vanhasta ei kyetä luopumaan. Eduskunnalle ja hallitukselle on melkein mahdotonta priorisoida asioita keskenään. Hallitusohjelmaneuvotteluissa lähtökohdaksi pitäisi asettaa vaatimus: kun esität lisämenoja, kerro, mistä menosta otat vastaavan summan pois. Tulonjakoon voidaan tehokkaasti vaikuttaa myös nykyisen tulonsiirtojärjestelmän resurssien puitteissa. Silloin vain pitää uskaltaa rehellisesti kertoa, miksi on oikeutettua ottaa joltakin ryhmältä ja antaa vastaava raha toiselle. Sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen, jossa kaikkien edut aina paranevat, johtaa kestämättömään tulokseen. On todella hyvä, että hallituksen kokoaminen aloitetaan talouslinjausten arvioinnilla. Kirjoittaja oli Kokoomuksen hallitusohjelmaneuvottelija vuosina 2007, 2011 ja 2015.