Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Asukas: ”Virontörmästä pitää muodostaa uusi omasta alueestaan ylpeä kaupunginosa Tampereelle”

Toimitus sai kannanoton, jossa sanottiin tomerasti, että Virontörmä olkoon uusi kaupunginosa. Kirjoituksen lähetti Kai Lindroos , Tampereen Virontörmältä luonnollisesti. ”Kiitos Moron juttuun ja toimituksen huomioihin Tesoman ja Ikurin kaupunginosien nimeen ja rajanvetoon liittyvistä huomioista ja intohimoista. Itse olen paluumuuttaja Ikuriin, jossa asuin Raivaajantiellä 1994–2005. Muutimme keskustaan ja takaisin Ikuriin Virontörmänkadulle 2015. Itsekin huomasin, että taloyhtiömme sijaitsee Tampereen Ikurin kylässä joka oli mieluinen yllätys. Edelleen suurin osa kiinteistövälittäjistäkin yhä ilmoittaa myyntikohteet Virontörmänkadulla kuuluvaksi Tesomaan, mikä ei siis pidä paikkaansa. Tesoman alue on viime vuosina kehittynyt erittäin myönteisesti ja kehittyy edelleen. Alueelle on saatu uusi jäähalli, palloiluhalli sekä liikekeskus, johon on juuri avattu uusittu vanha osa, johon on saatu mukavasti uusia yrityksiä. Esimerkiksi Alko palasi takaisin Tesomalle. Uusi hyvinvointikeskus kirjasto sekä terveyspalveluineen on toimiva konsepti ja viereen nousee uusia kerrostaloja joissa myös palveluasuntoja. Uusi yhtenäiskoulu-päiväkoti on otettu käyttöön. Juuri nyt avautui jo S-market vastapäätä Westeriä, joka tuo toivottua kilpailua kaupan saralle ja junakin kohta pysähtyy Tesomalla. Lidl:iä vielä kaipaillaan ja annankin Lidlin Pirkanmaan päällikölle vinkin, että Kohmankaari 3:n kiinteistön voisi hankkia, purkaa ja tilalle teidän kauppa kiitos. Paljon hyvää pöhinää siis täällä Tesomajärven alueella, kiitos siitä Tampereen kaupungille ja aktiiviselle Tesoman kaupunginosayhdistykselle Tesoma-seuralle, jotka ovat olleet hienosti mukana alueen kehittämisessä Oma-Tesoma -rojektin muodossa. Ehdotan luovaa ratkaisua nimi- ja rajanvetokysymykseen. Tesoman kaupunginosa nimetään Uusi Tesoma -nimiseksi ja Virontörmänkatu/Kauppamiehenkatu erotetaan omaksi kaupunginosaksi (kyläksi) nimeltä Virontörmä. Asukkaita Virontörmässä lienee noin 1 500, joten ei ihan vähän ja tänne on kaavoitettu uutta asuntokantaa jo valmiiksi. Ikuri jää siis ikurilaisille ja Tesoma saa uuden ilmeensä myötä uuden alun ja pääsee hieman vanhasta ikävän kuuloisesta maineestaan. Virontörmästä muodostetaan uusi omasta alueestaan ylpeä kaupunginosa. Teknisesti muutos ei vaatine suuria, koska alueet on jo karttoihin rajatut ja nimeäminen on nykydigiaikaan vaivatonta. Äänestysalueet voivat pysyä ennallaan myös eikä postinumeroihin tarvitse puuttua. Alueella sijaitsisi siis seuraavat alueet/kaupunginosat: Epilänharju, Lamminpää, Tohloppi, Ristimäki, Uusi-Tesoma, Ikuri, Virontörmä, Haukiluoma sekä Myllypuron teollisuusalue.”