Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ratikka kannattaa tehdä keskustassa kerralla valmiiksi

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että raitiotie rakennetaan linja-autoasemalle asti jo hankkeen ensimmäisessä vaiheessa. Taysin linja jatkaa Hatanpään valtatielle ja sen päätepysäkki tulee Sorin aukiolle eikä Pyynikintorille, kuten alun perin suunniteltiin. Valtuuston ylivoimainen enemmistö kannatti Hatanpään haaran rakentamista. Jopa moni ratikkaa aiemmin vastustaneista valtuutetuista kertoi mielensä muuttuneen ja perusteli takinkääntöä järkisyillä: kun Tampere kerran on päättänyt rakentaa ratikan, siitä on syytä tehdä mahdollisimman toimiva. Suunnitelman edut ovat selvät. Raitiotie ei jää torsoksi, vaan se saadaan koko keskustan osalta kerralla valmiiksi. Myös elinkeinoelämä oli vedonnut kaupunkiin, että keskustan raitiotietyöt rakennettaisiin kertaheitolla kuntoon. Alue on hyvä saada vapaaksi työmaista ennen kuin uuden Areenan suurtapahtumat alkavat. Kiskojen vetämistä Hatanpään valtatielle puoltavat myös ratikan jatkosuunnitelmat. Seuturatikan osalta kiireellisimpänä on pidetty Härmälän ja Pirkkalan suuntaa, joten on sekä järkevää että kustannustehokasta vetää kiskot jo valmiiksi sinne päin. Myös asukkaiden mielestä raitiotietä kannattaa ensimmäisenä jatkaa kohti Pirkkalaa. Kyselyyn vastasi lähes kolmetuhatta ihmistä Tampereen seudulta, joista 60 prosenttia piti tarpeellisena raitiotien jatkamista lähivuosina Pirkkalan Partolaan. Varjopuolena väistämättä on, että keskustan mylläys jatkuu nyt taukoamatta. Hatanpään haaran rakentaminen alkaa ripeästi heti tammikuussa koko Hatanpään valtatien osuudella Hämeenkadulta linja-autoasemalle asti. Samalla puolet Hatanpään valtatien busseista eli etelän suuntaan kulkeva bussiliikenne siirtyy Aleksanterinkadulle. Ei tarvitse olla mikään ennustaja todetakseen, että Aleksanterinkadulla on seuraavat kaksi vuotta aika piukat paikat. Ainakin yksityisautoilijoiden on viisainta kiertää katu kaukaa rakennustöiden alettua. Tunnelma on silti selvästi toiveikkaampi kuin maaliskuussa 2017, jolloin ratikan rakentaminen alkoi. Nyt on jo saatu nähdä, miten hienoa jälkeä syntyy, kun ratikan työmaat vihdoin valmistuvat. Tuulensuun kortteli Hämeenkadun länsipäässä antoi tästä esimakua jo elokuussa, lokakuussa taas saatiin juhlia Hämeenkadun itäpään valmistumista. Tampereen uusi valtasuoni erottuisi edukseen missä tahansa eurooppalaisessa suurkaupungissa.