Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä” – Biotalouden tarvitsema lisäpuu kukoistaa tuhkalannoituksella

Uuden biotalouden keskeinen osanen on kiertotalous. Alkuaineet, esimerkiksi typpi ja fosfori on määrä kierrättää jokapäiväisessä taloudessamme eikä kerryttää haitallisiksi jäämiksi. Kyseessä on Suomen maaseudulla jo pitkään edennyt kehityskulku. Kiertotalouden vanhin iskulause on: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa. Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta. Ruudin tekemiseen tarvittiin maatiloja. Niiden oli luovutettava vuosiverona navetan alla muhinutta, salpietarimullaksi kutsuttua typpipitoista kompostia. Verovoudille piti lisäksi antaa tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Näitä kaikkia sopivasti sekoittamalla ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia. Sitä Ruotsin sotavoimat hamusivat. Suomen varhaiselle maataloudelle tuhkalla oli muutakin merkitystä kuin veronmaksu Ruotsiin. Karjatalous tarvitsi puun tuhkaa. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari osoitti, että Suomen asuttaminen rannikoilta sisämaahan päin ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhkaa ja siinä kiertäviä ravinteita. Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Ennen talousmetsien nykyaikaa luonnonmetsiä paloi joka kesä kairojen metsäpaloissa. Seuraavan kevättulvan aikaan puun tuhkaa ajelehti kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhka – mitä nykyään ravinnepäästöksi kutsuttaisiin – lannoitti rantaniityt, ja ne alkoivat kasvaa. Vain tuhkalietettä saaneet jokivarret kasvoivat niin paljon heinää, että kunkin pientilallisen oli mahdollinen elättää talven yli nautansa, lampaansa ja lopulta itsensä. Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan tulvatuhkan lannoittamia jokivarsia myöten. Tänään tuhka on biotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet. Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita. Arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta se on riittävän nopea puille. Tuhkan fosfori ei myöskään valu vesiin samalla vauhdilla kuin apulannan fosfori. Tuhkalannoituksen ainut ravinnehaaste on typpi. Se menee haketta poltettaessa savussa taivaalle. Typen talteenotto savukaasuista on kiertotalouden 2020-luvun haasteita. Parhaiten tuhka sopii karuille suomaille viljellyille lyhytkiertopuille. Tämä tutkimuslöytö oli Kannuksen 2017 lopetetun metsäkoeaseman tärkeimpiä saavutuksia, aseman 38-vuotisen elinkaaren aikana. Tuhkalannoituksella biotalouden tarvitsema lisäpuu röyhähtää kasvuun. Se kehitys mikä alkoi 1600-luvun maatilojen rantaniityillä, voi jatkua 2000-luvun metsätilojen kierrätyslannoituksena. Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä. Kirjoittaja on maatalous- ja metsätieteiden tohtori, metsänhoitotieteen dosentti ja metsätieteiden emeritusprofessori.