Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Jos Wada olisi ollut valpas ja olemassa jo 1970- ja 1980-luvuilla, Suomi olisi suljettu kaikesta kansainvälisestä urheilutoiminnasta vähintään kymmeneksi vuodeksi

Aloitin journalistin urani jo 1970-luvun puolivälissä kirjoittamalla urheilujuttuja Etelä-Saimaaseen. Jatkoin Hämeen Sanomissa jo oikeissa urheilutoimittajan vuoroissa, kunnes keväällä 1981 minut valittiin Aamulehden vakituiseksi urheilutoimittajaksi. Tässä hommassa ahkeroin syksyyn 1995, kunnes minut siirrettiin tapahtumisen keskipisteestä taiteeseen ja tylsyyteen eli urheilusta kulttuuriin. Urheilutoimittajan urani ajoittuu siis täsmälleen suomalaisen dopingin kultaisiin vuosiin. Kuulin ja näin paljon sellaistakin, mitä jääviys- tai sääliyssyistä en koskaan kirjoittanut julki. Joka tapauksessa minulla on otsaa sanoa: jos Wada olisi ollut valpas ja olemassa jo 1970- ja 1980-luvuilla, Suomi olisi suljettu kaikesta kansainvälisestä urheilutoiminnasta vähintään kymmeneksi vuodeksi. Sen verran rankkaa, monipuolista ja ylhäältä johdettua doping Suomessa tuohon aikaan oli. Yhtenä esimerkkinä ovat yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat Helsingissä vuonna 1983. Järjestäjien junailemat doping-testit olivat niin ”aukottomia”, ettei kukaan kärähtänyt. Siitä huolimatta suomalaisurheilijat söivät jopa kisapäivän aamuisin testosteronia kuin suklaarusinoita, kuten kollega Vesa Laitisen kanssa paljastimme Aamulehdessä syksyllä 1995 jutussa Sinivalkoinen valhe . Samaa kotietua hyödynnettiin Lahden MM-hiihdoissa 1989 – saaliina 15 mitalia. Vuonna 2001 Lahdessa jotain meni kuitenkin pieleen, ja seuraukset olivat katastrofaaliset. Syy: Wada oli perustettu vuonna 1999, eikä se enää sallinut suomalaisille omaa kivaa. No hyvä. Miettikää, mitä kaikkea olisimme menettäneet, jos meille olisi tehty venäjät. Lasse Virenin ja Pekka Vasalan sankarijuoksut, Marja-Liisa Hämäläisen kultakyyneleet, Pertti Karppisen jättimäiset vedot... Marjo Matikaisen "havuja perkele" olisi jäänyt kuulematta, samoin Seppo Rädyn ja Matti Nykäsen aforismit. Sari Essayhista ei olisi tullut presidenttiehdokasta, emme olisi nähneet Tiina Lillakin ja Kimmo Kinnusen kultatuuletuksia emmekä surreet yhdessä Juha Miedon sadasosaa, Anssi Kukkosen liikutukseen sortuva selostus ei olisi syöpynyt yhteiseen tajuntaamme. Emme olisi se yhtenäinen, onnellinen sininvalkoinen Suomi, joka nyt olemme. Sen sijaan olisimme henkisesti ja emotionaalisesti köyhä kansakunta, ainainen Ruotsille häviäjä ilman itsentuntoa ja identiteettiä. Emme ehkä olisi oppineet laulamaan edes "den glider in”? Kansainväliseen kilpailukieltoon turhautuneet nuoret suomalaispojat olisivat valinneet kunnianhimolleen jonkin toisen, jääkiekkoa muistuttavan väylän. Kuten rikollisjengit tai poliittiset nuorisojärjestöt. En tietenkään tarkoita, että jääkiekkoilijat tai jutussa nimetyt urheilijat olisivat käyttäneet dopingia, herra varjele. Mutta myös viattomat ja naiset olisivat kärsineet kiellosta samalla tavalla, eivätkä olisi koskaan päässeet arvokisoihin ja mitalipallille. Juuri tämän takia Wadan päätös estää venäläisten osallistuminen arvokisoihin ei ole ainoastaan julkea, röyhkeä, raukkamainen ja epäoikeudenmukainen. Vahvasti poliittiselta haiskahtava päätös on myös syvästi epäinhimillinen. Sadat tuhannet nuoret tytöt ja pojat ovat harjoitelleet turhaan, heidän unelmansa vedetään lokaan, heidän maailmansa murskataan. Joskus on hyvä muistaa, että muillakin kuin suomalaisilla on isänmaa, jota halutaan edustaa. On tässä tragediassa yksi hyväkin puoli. On helppo valita se toinen suosikki jalkapallon EM-turnaukseen. Toivon sydämestäni, että Suomen lisäksi Venäjä etenee jatkoon alkulohkosta, ja finaalissa kohtaavat suuri ja mahtava Venäjä ja piskuinen mutta sisukas Suomi. Kaksi dopingin jättiläistä.