Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Bournemouth saa lievästi sanottuna ärsytetyn Manchester Cityn vastaansa: "Nyt kostetaan Tottenham-vääryys"

Valioliigan iltapäiväottelussa kohtaavat Bournemouth sekä viimeksi turhauttavaan 2–2-tasapeliin kotonaan jäänyt Manchester City. Päivän kiinnostavin peli Bournemouth–Manchester City-peliä leimaa kaksi tekijää. Manchester Cityllä nyt ei voi olla näkymättä viime lauantainen 2–2-tasapeli kotona Tottenhamia vastaan. Tulos oli pelinkuvaan ja kaikkiin mahdollisiin tilastoihin nähden huutava vääryys. City voitti laukaukset 30–3 (!) ja maaliodottaman 3,5–0,1 (!), mutta ei saanut pelistä kuin pisteen. Tottenham hyökkäsi ottelussa kaksi kertaa ja teki molemmilla kerroilla maalin. Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on sen verran pedantti hahmo, että savun voi kuvitella vieläkin nousevan miehen päästä. Tähän peliin joukkue on väkisinkin valmisteltu pieteetillä. Kokoonpanojen puolesta City pääsee niin ikään otteluun kaikki haulit piipussa, sillä poissa on vain korvattavissa oleva Leroy Sane . Bournemouthin tilanne on kokonaan toinen, ja sen kannalta pelin olennaisin kysymys on se, että pystyykö se säilyttämään avauspelien hyvän tulosvireensä yhä jatkuvista kokoonpano-ongelmista huolimatta. Bournemouthin vahvuudesta puuttuvat edelleen hyvin todennäköisesti David Brooks, Lewis Cook, Arnaut Danjuma Groeneveld, Simon Francis, Dan Gosling, Lloyd Kelly sekä Junior Stanislas . Joukkue on toistaiseksi pelannut kauden tappioitta puutoksista huolimatta, mutta ihan tuloksien arvoinen se ei kentällä ole ollut. Manchester Cityä vastaan ansaitsemattomien pisteiden varaan on kuitenkin vaikeaa laskea. Pidänkin näistä asetelmista vierasjoukkuetta tässä todellisena supersuursuosikkina – arvioni Manchester Cityn voitolle on peräti 86 prosenttia. Vetopuolella Cityn menestyksistä ei tästä huolimatta nyt makseta riittäviä kertoimia, jotta niitä olisi sinänsä kannattavaa kokeilla. Ottelu alkaa kello 16. Päivän paras vetovihje Sunnuntain paras pitkävetohaku löytyy La Ligan ottelusta Alaves–Espanyol. Alaves oli viime kaudella Abelardon johdolla ääritiukka vastaiskujoukkue, joka teki ja päästi maaleja vähän. Täksi kaudeksi Alavesin valmennus vaihtui, kun Abelardo jätti seuran ja puikkoihin tuli Real Sociedadissa viime kaudella osan kautta valmentanut Asier Garitano . Vaikka Garitanon pelisysteemi ei perustukaan yhtä tiukasti vastaiskuihin, on Alaves kauden valmistavissa peleissä ja kauden avauksessa ollut tutun vähämaalinen. Sen koko kesän yhdeksästä pelistä peräti kuusi on päättynyt niin, että ottelussa on tehty maksimissaan vain yksi maali. Alavesin vähämaalisuus on ennen tulosten selkeää muutosta runsasmaalisempaan edelleen hyvä lähtökohta sen otteluihin. Espanyolilla trendi on ollut David Gallegonin tultua puikkoihin runsasmaalisempaan suuntaan. Silti Veikkaus on tässä mielestäni ottanut hieman liian suuren varauman runsasmaalisuuteen tarjoamalla alle 2,5 maalista selvästi markkinoiden korkeinta 1,60 kerrointa kohteessa 3630. Ottelu alkaa kello 18. Päivän pelit: Ei pelejä Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 58/108, palautusprosentti 100