Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ely-keskus määräsi Orivedellä toimivalle kaivosyhtiölle kymmenientuhansien eurojen uhkasakon – yhtiö on edelleen haluton siivoamaan laitonta kaatopaikkaa kaivoksen uumenista

Pirkanmaan ely-keskus on määrännyt australialaiselle kaivosyhtiölle Dragon Miningille uhkasakon. Uhkasakko annettiin, koska yhtiö ei ole toimittanut ely-keskukselle työsuunnitelmaa, joka koskee Orivedellä sijaitsevan kultakaivoksen syvyyksiin laittomasti sullottujen jätteiden siivoamista. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti. Uhkasakon kiinteän peruserän suuruus on 30 000 euroa ja lisäerän suuruus 10 000 euroa jokaiselta alkavalta kuukaudelta. Uhkasakko annettiin ympäristösuojelulain mukaisena hallintopakkopäätöksenä, koska kaivosyhtiö ei noudattanut ely-keskuksen kesäkuussa antamaa kehotusta. Kehotuksen mukaan yhtiön piti toimittaa jätteiden siivoamista koskeva suunnitelma heinäkuun loppuun mennessä. Kyse on jätteistä, jotka sijaitsevat kaivoskuilussa 66–85 metrin syvyydessä. Jätteitä on sullottu laittomasti kuiluun 2000-luvun alusta vuoteen 2016 saakka. Alkuaikoina kaivoksen omisti Outokumpu, mutta viranomaisten mukaan Dragon Mining on pääosin vastuussa jätteiden laittomasta säilömisestä. Ely-keskus on pyytänyt jätteistä selvitystä myös Outokummulta. Konsulttiyhtiön selvityksen mukaan jätteiden määräksi arvioidaan noin 310 000–465 000 kiloa. Pirkanmaan ely-keskuksen määräyksen mukaan Dragon Miningin täytyy toimittaa työsuunnitelma 1.9.2020 mennessä. Jätteiden siivous täytyy puolestaan aloittaa 1.10.2020, ja valmista täytyy tulla vuoden loppuun mennessä. Jos näin ei tapahdu, voi ely-keskus tuomita uhkasakon maksettavaksi. Yhtiö hakee ympäristölupaa jälkikäteen Yhtiö on nostanut jätteitä kuilusta aiemmin maan pinnalle noin 28 000 kiloa. Sittemmin Dragon Mining on ilmoittanut olevansa haluton jatkamaan jätteiden siivoamista. Yhtiö aikookin seuraavaksi hakea laittomalle jätetäytölle ympäristölupaa jälkikäteen. Yhtiö perustelee kantaansa sillä, että jätteiden siivoaminen syvältä kaivoksen uumenista ei ole turvallista. Myös kaivosturvallisuudesta vastaava Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes oli asiasta samaa mieltä maaliskuussa 2019 tekemässään arviossa. Pirkanmaan ely-keskuksen näkemys asiasta on toinen. Ely-keskuksen mukaan jätteiden kaivaminen 66 metrin syvyydestä on mahdollista toteuttaa turvallisesti. Ely perustelee kantaansa esimerkiksi sillä, että yhtiö on tehnyt ennen aiempaa, 28 000 kilon jätteiden poistamisoperaatiota, runsaat uudelleentuennat ja rappaukset kaivokseen. Lisäksi yhtiö on itse silloin todennut, että jätteiden poistaminen on mahdollista turvallisesti. Lisäksi Dragon Mining on perustellut haluttomuuttaan siivoukseen sillä, että jätteitä on säilötty kuiluun jo edellisen omistajan aikana, minkä jälkeen toimintatapaa on jatkettu ”vanhan kaivoskäytännön mukaisesti”. Yhtiö on myös vedonnut siihen, että jätteet eivät ole heidän mukaansa ympäristölle haitallisia. Ely-keskus puolestaan katsoo, että toteutetut konsulttifirman kairaustutkimukset eivät anna kokonaisvaltaista kuvaa jätteiden laadusta, minkä vuoksi jätteiden vaarattomuutta ei voida todistaa. Tämän vuoksi ely-keskus määrää yhtiön selvittämään jätteiden koostumuksen ja määrän. Laiton kaatopaikka tuli poliisin tietoon syyskuussa 2018, kun Suomen Kuvalehti uutisoi kaivokseen piilotetuista jätteistä. Pirkanmaan ely-keskus on antanut kaivoskuilun puhdistamismääräyksen keväällä 2019 ja velvoittanut yhtiötä teettämään ulkopuolisella konsultilla kairaustutkimuksia louhosjätteestä. Poliisi epäile e Dragon Miningia törkeästä ympäristön turmelemisesta laittomaan kaatopaikkaan liittyen. Korkein hallinto-oikeus määräsi yhtiön Oriveden kaivoksen suljettavaksi ympäristöluparikkomusten takia. Yhtiön toiminta on pilannut kaksi kaivosalueen alapuolista järveä. Yhtiö on toimittanut viime vuoden lopulla Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirastoon kaivoksen sulkemissuunnitelman, jonka lähtökohtana on, että maanalaiseen kaivokseen ei tule uutta toimintaa. 1 200 metriä syvän kaivoksen annetaan täyttyä vedellä.