Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Taysin työntekijällä todettiin koronavirus – Pirkanmaalla tilastoitu 22 tapausta: ”totuus on se, että sairastuneita on varmaan jonkin verran enemmän”

Suomessa on todettu lauantain jälkeen reilut 30 uutta koronavirustartuntaa. THL:n mukaan Pirkanmaan alueella uusia tartuntoja on varmistettu yksi. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että nyt raportoitu sairastunut on Taysin työntekijä. Tartunnan saanut on Taysin syövänhoidon vastuualueella työskentelevä ravitsemusterapeutti, joka oli palannut Itävallasta viime viikonloppuna. Työntekijä oli oireettomana alkuviikon töissä mutta jäi pois töistä torstaina kesken työpäivän sairaanhoitopiirin henkilökunnan matkustusta koskevan ohjeen tiukennuttua. Oireet alkoivat perjantaina. Varmuuden vuoksi on kuitenkin selvitetty ne henkilöt, joita hän on torstaina tavannut. Heidän joukossaan on yksi potilas ja neljä työntekijää. Heille on kerrottu tilanteesta ja sovittu menettelytavoista. Työntekijä on tällä hetkellä eristyksessä kotona. Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan työntekijä ei ole ollut työpaikalla oireisena. Tartuntoja Pirkanmaalla nyt 22 Pirkanmaalla on tähän mennessä todettu 22 laboratoriotesteillä varmennettua koronavirustartuntaa. Testausta on kuitenkin rajattu alun tilanteesta. Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan luku ei tarkkaan kuvaa tämän hetken koronavirustilannetta. – Kyllähän totuus on se, että sairastuneita on varmaan jonkin verran enemmän kuin se, mikä on tiedossa. Todellakaan kaikkia ei ole mahdollista testata, eikä se ole järkevääkään. Sand sanoo, että tilanne näkyy Taysissa niin, että ihmisillä on paljon kysymyksiä asiasta. Nyt soittojen määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun. Taustalla voi olla esimerkiksi se, että tiedotus on lisääntynyt. Koska kaikkia lieväoireisia ei voida testata, ihminen ei välttämättä koskaan tiedä saaneensa koronavirustartuntaa, vaikka hän olisi sen saanut. Sand sanoo, että ohje on nyt se, että lievistäkin hengitysinfektion oireista kärsivän on pysyttävä kaukana muista, jotta tahtomattaan ei aiheuta taudin leviämistä, oli se sitten kausi-influenssa, korona tai jokin muu. Virus leviää helposti. Tällä hetkellä koko maan osalta on vaikea arvioida, kuinka moni tartunnan on saanut. – Kyllä niitä varmaan koko valtakunnassa on jonkin verran enemmän kuin tilastoissa, Sand sanoo. Osastonylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan osa pirkanmaalaisista koronaviruksesta sairastuneista on jo parantunut. Sairaudet ovat olleet lieviä ja vain yksi potilas on ollut lyhyen aikaa sairaalahoidossa. Odotettavissa on, että tulevilla viikoilla tapausten määrä tulee kasvamaan merkittävästi. Näin tähän mennessä raportoidut tartunnat jakautuvat Suomessa: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE): 2 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (EPSHP): 2 Etelä-Savon sairaanhoitopiiri (ESSOTE): 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS): 128 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri (KHSHP): 10 Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (SOITE): 2 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (KSSHP): 14 Lapin sairaanhoitopiiri (LSPH): 2 Länsi-Pohjan (LPSHP): 2 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP): 22 Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri (PKSSK): 1 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPO): 25 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (PSSHP): 3 Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri (PHHYKY): 1 Satakunnan sairaanhoitopiiri: 9 Vaasan sairaanhoitopiiri (VSHP): 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP): 15 Aluetieto vahvistamatta: 1 Tähän mennessä Suomessa on todettu THL:n mukaan yhteensä 241 koronavirustartuntaa. Tartuntojen testaus on rajoitettu terveydenhuollon ja sosiaalihuollon henkilöstön ja vakavista hengitystieinfektioista kärsivien sekä pitkäaikaishoidon potilaiden piiriin. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin neuvontanumero kohderyhmään kuuluville koronavirustartuntaa epäileville: puh. 03 311 65333 ympäri vuorokauden. Päivitetty tilanne 15.3. kello 14.41: THL päivitti tilastoaan uusilla luvuilla.