Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Stockmannilta tulosvaroitus: Koronatilanne heikentää kannattavuutta, Hullut Päivät siirtyy verkkoon

Tavarataloketju Stockmann antoi tulosvaroituksen. Stockmann arvioi, että koronavirusepidemian puhkeaminen sekä sen aiheuttamat rajoitukset ja säännökset ”tulevat merkittävästi heikentämään liiketoimintojen volyymiä ja kannattavuutta”. Stockmann ei anna nykyisessä tilanteessa lainkaan tulosennustetta, vaan odottaa näkymien selkeytymistä. Aiemmin Stockmann arvioi konsernin liikevoiton kasvavan selvästi edellisvuoden 13,3 miljoonasta eurosta. Hullut Päivät nettiin Stockmann on päättänyt siirtää maalis–huhtikuun taitteessa olevat Hullut päivät kokonaisuudessaan verkkoon koronaepidemian vuoksi. Tavarataloissa ei Hulluja päiviä tänä keväänä koeta, sillä asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on nyt tärkeintä, Stockmann katsoo. Verkkokauppana toteutettavilta Hulluilta päiviltä jää pois joita tarjouksia, kuten esimerkiksi joitain elintarvikkeita. – Ihan tismalleen samanlainen valikoima ei ole kuin aikaisempina vuosina on ollut, sanoo viestintäjohtaja Henna Tuominen . Stockmannin tavaratalot ovat pitäneet koronaviruksesta ja poikkeusoloista huolimatta ovensa avoinna. Asiakkaiden toivotaan käyttävän korttia maksuvälineenä turvallisuussyistä. – Suosittelemme nyt asioimaan verkossa niin paljon kuin mahdollista, Tuominen sanoo. Stockmannilla on kaksi tavarataloa Helsingissä ja tavaratalot Tampereella, Turussa, Espoossa ja Vantaalla.