Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Joskus läheisen kuolema on helpotus, mutta jo sana eutanasia saa kavahtamaan

Äitinsä menettänyt tytär kertoi salaavansa tutuiltaan, mitkä ovat hänen tunteensa 95-vuotiaan äidin kuoleman äärellä. Oikeita ajatuksiaan hän ei kehtaa paljastaa, jottei vain saa osakseen ymmärtämättömyyttä ja paheksuntaa. Kiusaantuneena tytär on ottanut vastaan pitkäsanaisia lohdutuksia ja surunvalitteluja. Tytär sanoi, ettei hän tunne tuskaa vaan silkkaa helpotusta. Rakas äiti on ollut kaikin puolin autettavassa kunnossa. Hän on laskenut pissat vaippaan eikä ole peseytynyt itse, ja viime aikoina edes lusikka ei pysynyt kädessä. Lamaannuttavinta on ollut, että vanhus ei tuntenut omaisiaan. Tytär sanoikin omille lapsilleen, että mummon luo ei kannattanut tulla vieraisille. On liian ilkeää todeta, ettei mummo tunnista ketään. Kaikille parasta on muistaa hänet sellaiseksi kuin hän oli voimansa päivinä. Korkeassa 95-vuoden iässä vanhuksen arvon mukaista ei ole, että muistinsa hukanneena hän on kytkeytynyt sairaalavuoteeseen. Siksi hänen on parempi olla taivaassa kuin vaipoissaan. Myös lasten kannalta kuolema helpottaa elämää. Enää ei tarvitse kärsiä kahdenlaista pahaa mieltä: ensinnäkään sitä, että käy katsomassa mummoa liian harvoin, ja toiseksi sitä, että jokainen käynti muistamattoman vanhuksen luona turhauttaa. Tämä kaikki ei tarkoita sitä, ettei tyttären poskille putoaisi kyynel äidin hautajaisissa. Se on kuitenkin toinen juttu se. Pohjia myöten elämänsä eläneen vanhuksen kuolema tuottaa omaisissa kaipauksen tunteen, mutta jos läheiset putoavat syvään murheeseen menettäessään ikivanhan mummon, jokin elämänymmärryksen pala on jäänyt heiltä hankkimatta. Tästä tekstistäni ei pidä päätellä, että kannattaisin eutanasiaa. Kavahdan käsitettä jo sen tähden, että se on natsivallan käyttöön ottamia sanoja. Saksan omiin kansalaisiin kohdistuneen eutanasiaoperaation Aktion T4 kohteeksi arvioidaan joutuneen 120 000 ihmistä. Vammautuneiden, kehitysvammaisten ja mielisairaiden elämä oli natsivallan aikana "lebensunwerten Leben" eli "elämiseen arvotonta elämää". Operaation jäljet olivat niin rumia, etten halua olla missään tekemisissä eutanasia-sanan tai siihen liittyvien käytäntöjen kanssa. Ihmettelen, kuinka kukaan moraalisesti ajatteleva ihminen suostuu käyttämään tätä sanaa. Filosofi Immanuel Kantin mukaan ihmisen on toimittava sillä tavoin, että hänen toiminnastaan voisi tulla yleinen laki. Juuri tähän kriteeriin eutanasia kaatuu. Yksittäistapauksessa siitä voi osoittaa etuja, mutta yleisenä lakina siitä tulee rumaa jälkeä. Kamaluuden toteutumiseen ei tarvita keskitysleirejä. Riittää, että ehkä hyvääkin tavoittelevalla lähiomaisella on myös lihavat perinnöt mielessään. Kirjoittaja on rovasti.