Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Onnettomuudet Läntisellä kehätiellä Pirkkalassa ja 9-tiellä Tampereella – Liikenne ruuhkaantui pahasti

Tampereen Läntisellä kehätiellä Pirkkalassa on tapahtunut liikenneonnettomuus perjantaina iltapäivällä. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 300 metriä Rajaniemen liittymästä Pitkäniemen liittymän suuntaan. Tampereen tieliikennekeskus tiedotti onnettomuudesta perjantaina kello 15.39. Onnettomuuspaikalla Vaasan suuntaan kulkeva liikenne ruuhkautui. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen kertoo, että onnettomuudessa kaksi autoa törmäsivät toisiinsa kaistanvaihtotilanteessa. Yksi henkilö loukkaantui lievästi. Toinen ajoneuvoista vaurioitui melko pahasti. Kello 16 aikaan 3-tiellä Pirkkalassa oli vielä ruuhkaa. Tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että liikenne alkaa pikku hiljaa avautua. Noin kello 16.30 ruuhkat ulottuivat vielä noin Bauhausin kohdalle, kertoi ohi ajanut Aamulehden toimituspäällikkö Riina Nevalainen. Osa autoilijoista yrittää kiertää ruuhkat Kurikantien liittymän kautta, mutta myös tämä reitti ruuhkaantuu, sillä Naistenmatkantien liikennevalot eivät vedä. Hieman ennen neljää 9-tiellä tapahtui myös toinen onnettomuus Karkunvuoren tunnelin ja Hervannan liittymän välissä. Henkilöauto ajoi ulos Hervannan rampilta. Kuljettaja selvisi ulos autosta omin neuvoin ja pystyi jatkamaan matkaa. Puoli neljän aikoihin tieliikennekeskus tiedotti ruuhkasta 9-tiellä Alasjärven liittymän kohdassa Tampereella. Ruuhkaa oli Jyväskylän suuntaan. Kello 16 aikaan liikenne kulki jo normaalisti. Juttua korjattu 5.6. klo 17.30: Toisin kuin jutussa aikaisemmin luki, Alasjärven liittymän kohdalla 9-tiellä ei ollut onnettomuutta vaan liikenne oli ruuhkautunut.