Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Valmisteilla oleva virkapaketti kansliapäälliköistä kuumentaa tunteita: ”Mikään muu puolue ei toimi yhtä härskisti vastoin kaikkea sitä, mitä itse opettaa”

Suomen vaikutusvaltaisimpana virkamiehenä pidetty valtiosihteeri Martti Hetemäki jatkaa valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä ennakoitua pitempään. Ministeriö tiedotti keskiviikkona, että hän jatkaa tehtävässään 9. huhtikuuta saakka ja siirtyy työelämäprofessoriksi vasta huhtikuun puolivälissä. Syynä on se, että hallituksen kehysriihi, jossa linjataan valtion seuraavien vuosien tuloja, menoja ja muun muassa työllisyystoimia järjestetään 7. huhtikuuta. – Kehysriihessä käydään talouspolitiikan kannalta ensimmäisen vuosipuolikkaan tärkeimmät keskustelut ja tehdään päätöksiä. Siksi on hyvä, että päädytty Hetemäen jatkamiseen riiheen saakka, ylijohtaja Juha Majanen valtiovarainministeriöstä sanoo. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) haastattelee Hetemäen seuraajaehdokkaat tällä viikolla ja ensi viikolla. Haastateltavana ovat valtiovarainministeriön virkamiehet Päivi Nerg , Leena Mörttinen ja Markus Sovala , Suomen Pankin johdon neuvonantaja Lauri Kajanoja ja kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.). Iltalehden mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksessa on valmisteilla laaja virkapaketti, jossa hallituspuolueet sopivat keskenään useammista vapautuvista kansliapäällikön viroista. Hallituskumppanit antaisivat Kulmunin valita mieleisensä ehdokkaan valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi. Haastateltavista kukaan ei ole keskustalainen. Vihreiltä kohunimitys? Kova poliittinen kohu nousi sen sijaan siitä, että Iltalehden mukaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) aikoo esittää sisäministeriön kansliapäälliköksi yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiää , vaikka pätevämpänä ehdokkaana pidetään Suojelupoliisin päällikköä Antti Pelttaria . Pimiä on poliittiselta taustaltaan vihreä ja toiminut aiemmin oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustajana. Pelttari on kokoomuslainen ja työskennellyt aiemmin sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) valtiosihteerinä ja sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikön ylijohtajana. Pimiän mahdollista nimitystä pidetään perinteisenä poliittisena virkanimityksenä, vaikka vihreät ovat aiemmin antaneet ymmärtää vastustavansa niitä. Kokoomuksen kansanedustajan Wille Rydmanin mukaan vihreät on Suomen ylivoimaisesti tekopyhin puolue. – Mikään muu puolue ei yhtä innokkaasti heristä paheksunnan sormea muille, eikä mikään muu puolue toimi yhtä härskisti vastoin kaikkea sitä, mitä itse opettaa, Rydman kirjoitti Twitterissä. Iltalehden mukaan nimityspakettiin kuuluisi, että työministeriön kansliapäälliköksi nousee sosiaalidemokraatti kokoomuslaisen Jari Gustafssonin virkakauden päättyessä. Sdp saisi oman henkilönsä myös liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäälliköksi. Opetusministeriön kansliapäälliköksi voisi tulla vasemmistotaustainen henkilö. Nämäkin nimitykset noudattelisivat ministeriötä johtavan ministerin puoluekantaa. Ministeri Krista Mikkosen (vihr.) johtaman ympäristöministeriön kansliapäälliköksi vahvin ehdokas olisi vihreiden ministerien valtiosihteerinä toiminut Katariina Poskiparta , joka toimii Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtajana. Keskustalaiset tosin haluaisivat paikalle eduskunnasta pudonneen entisen ympäristöministerin Kimmo Tiilikaisen (kesk.). Punavihreä turvallisuuskoneisto Kun Antti Pelttarin kausi Supossa on katkolla ensi vuonna, demarit haluaisivat paikalle vasemmistohenkisen poliisijohtajan. Vihreissä ja sdp:ssä ajatellaan Iltalehden mukaan niin, että jos sisäministeriötä johtaa vihreä kansliapäällikkö ja Suojelupoliisia vasemmistohenkinen päällikkö, seuraavan hallituksen mahdollisen perussuomalainen sisäministerin kädet olisivat ikään kuin sidotut. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan tilanteessa alkaisi olla kaikuja sotien jälkeiseltä ajalta 1940-luvulla. Silloin sisäministerinä oli kommunisti Yrjö Leino ja punaista Valpoa –Suojelupoliisin edeltäjää– johti lähellä kommunisteja ollut entinen sosialidemokraatti Otto Brusiin . – Turvallisuuskoneisto miehitettiin fanaattisilla, mutta kaikeksi onneksi kyvyttömillä ihmisillä, Halla-aho kirjoitti Twitterissä.