Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Viime vuoden voittajatamma jää sivuun Kuninkuusraveista – Aurotar edustaa tammakilpailussa Pirkanmaata

Puolentoista viikon päästä Seinäjoella ravattavien Kuninkuusravien pääosien esittäjät julkistettiin keskiviikkona. Päätoimikunta valitsi kilpailuihin 12 parasta kantakirjattua oria ja tammaa. Viime vuonna kuninkuuskilvassa debytoinut Tähen Toivomus kruunattiin ensiyrittämällä kuninkaaksi, ja ori pyrkii puolustamaan titteliään Pohjanmaalla. Viime vuonna toiseksi jäänyt Välkyn Tuisku puolestaan jäi viime hetkillä pois terveysmurheiden takia. Ensikertalaisina kisaan lähtevät suomenhevosten vuoden rahatilastoa selvästi johtava Evartti, suomenhevosista vuoden toistaiseksi nopeimman ajan kellottanut Vixus, viime vuonna täpärästi kisan ulkopuolelle jäänyt Sheikki sekä Välkyn Tuiskun tilalle noussut Pauhis. –  Hyvä alkukausi alla, kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, joten hyvällä mielellä lähdetään, huippukuntoisen Evartin valmentaja Antti Ojanperä kertoi. –  Valmistaudumme suunnitellusti, mitään paineita emme ota. Evartilla on hyvä sauma pärjätä, mikä lisää mielenkiintoa lähteä kisaan. Valmentajina kaksi Oja-Nisulaa Tammojen puolella valta vaihtuu varmuudella. Hallitsevaa kuningatarta Vieskerin Virvaa ei ilmoitettu lainkaan mukaan. Viime vuoden yllätysvoittaja teloi itseään alkuvuodesta tarhassa eikä ehtinyt palaamaan tasolleen riittävän ajoissa. Toissa vuonna Rovaniemellä kuningatarkilvan ykköseksi juossut Akaasia puolestaan on mukana. Ari Oja-Nisulan valmentama tamma ehti jo lopettaa kilpauransa, mutta palasi täksi vuodeksi radoille. Kotiradallaan kuningattaren titteliä hamuaa toinenkin Oja-Nisula, sillä viime vuonna toiseksi sijoittunutta Sävel-Taikaa valmentaa Arin serkku Olavi . Kuningatarkilvassa tämän vuoden ensikertalaisia ovat viime startissaan SE-tulosta sivunnut Aurotar, Lakan Leija, Taksvenla sekä Tähtituula. Sastamalaisen Matti Koskisen valmentama ja kasvattama Aurotar on pääkilpailun pirkanmaalaisedustaja. Tamma on ollut seitsemässä alkuvuoden startissaan vain kerran mitalisijojen ulkopuolella.