Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Poliisi: Ysitien nokkakolari on ollut erittäin voimakas – Kolarissa loukkaantuneet yhä sairaalahoidossa

Jämsässä ysitiellä torstaina tapahtuneen nokkakolarin tutkintaa on jatkettu tänään perjantaina. Poliisi on suorittanut onnettomuuspaikan tutkintaa ja arvioi osallisten ajoneuvojen vaurioiden perusteella törmäyksen olleen erittäin voimakas. Onnettomuushetkellä osallisten ajonopeudet ovat olleet normaalit. Tapahtuma-alueella on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Perjantaina iltapäivällä ajoneuvoissa pahoin loukkaantuneet kolme henkilöä ovat edelleen sairaalahoidossa. Heidän tilansa on vakava, mutta vakaa. Välitöntä hengenvaaraa heillä ei poliisin mukaan ole. Pelastuslaitos sai tiedon tapahtuneesta torstaina kello 16.50. Onnettomuus tapahtui ysitiellä Jämsässä Valkeejärvensivun risteyksen lähellä noin puoli kilometriä Kulta-Kioskin levähdysalueelta Tampereen suuntaan. Kolarin toinen osapuoli oli virkatehtävällä ollut siviilipoliisiauto, joka ei kuitenkaan ollut hälytysajossa. Poliisit työskentelevät Sisä-Suomen poliisissa, jolle kuuluvat Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueet. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa. Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että Jämsästä Tampereen suuntaan tulleen henkilöauton kuljettaja oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut yllättäen vastaantulevien kaistalle. Tampereen suunnasta tullut, Sisä-Suomen poliisilaitoksen palveluksessa olevat kaksi poliisia ja heidän kuljettamansa poliisin siviiliauto ei ehtinyt väistää vastaan tullutta autoa. Jämsän suunnasta tullut henkilöauto törmäsi vastaan tulleen auton vasempaan etukulmaan. Törmäyksen jälkeen auto jäi keskelle kaistoja keula kohti Jämsää. Poliisien kuljettama ajoneuvo ajautui törmäyksen voimasta ojaan. Autoa kuljettanut iäkkäämpi mies menehtyi onnettomuudessa. Tapahtumahetkellä henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Toistaiseksi poliisilla ei ole tiedossa, oliko menehtynyt kuljettaja mahdollisesti alkoholin vaikutuksen alaisena tai saiko hän kesken ajon sairaskohtauksen. Menehtyneen kuljettajan osalta poliisi jatkaa tutkintaa normaalina kuolemansyyn tutkintana, mistä ei tiedoteta enempää. Poliisi pyytää kolarin nähnyttä mersukuskia ilmoittautumaan Poliisi pyytää tapahtuma-aikaan Jämsän suunnasta tulleen mustan, farmarimallisen Mercedes-Benz -merkkisen henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan Jämsän poliisille. Poliisi haluaa kuulla auton kuljettajan havainnot tapahtuneesta. Sisä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan poliisilla on tiedossa, että kyseisen ajoneuvon kuljettaja ajoi ennen törmäystä välittömästi toisen onnettomuudessa olleen ajoneuvon perässä. Poliisin mukaan Mercedes-Benz -merkkinen auto jäi joksikin aikaa onnettomuuspaikalle.