Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampereen ratikan liikenteenohjaajan on oltava ”timanttia”, sillä kuljettajakoulutuksen perusta luodaan nyt – haku vuodenvaihteessa, pääsyvaatimukset eivät vielä valmiit

VR:n operatiivisella päälliköllä Vesa Rauhalalla on työn alla Tampereen raitiotien rekrytointisuunnitelma. Tavoitteena on, että VR etsii Tampereelle ensin vuodenvaihteessa liikenteenohjaajia, joiden koulutus alkaa keväällä. – Työlukuna voi pitää noin kymmentä ihmistä. Keväällä 2020 haemme heti perään noin kuuttakymmentä ratikkakuljettajaa, Rauhala kertoo. Ratikkaliikenteen työpaikoista on tullut jo paljon kyselyjä Rauhalalle. Pätevyysvaatimusten kokoaminen on vielä kesken, sillä liikenteenohjaajilla ja ratikkakuskeilla riittää haasteita. He ottavat Tampereella käyttöön täysin uuden liikennejärjestelmän. Rauhalan mukaan raitiotien liikenteenohjaukseen ei ole olemassa valmista koulutusta. Liikenteenohjaajan työhön kuuluu ratkaista raiteiden pienet ja suuret ongelmat niin, että liikenne sujuu myös poikkeustilanteissa. ”Utelias, opinhaluinen, rauhallinen” Ensimmäisten liikenteenohjaajien pitää olla uteliaita, opinhaluisia ja rauhallisia, listaa Tampereen Raitiotie oy:n projekti-insinööri Niina Uolamo Tampereen Ratikan verkkosivuilla . – Liikenteenohjaajiksi haetaan timantteja, kertoo Uolamo. Paikka voi Uolamon mukaan sopia monenlaiselle pohjakoulutukselle ja työkokemukselle. – Enemmän se on tyypeistä kiinni, Rauhala sanoo. Ensimmäiset liikenteenohjaajat ovat Tampereen Ratikka -verkkosivujen mukaan mukana luomassa pohjaa kuljettajakoulutuksille. Rauhala kertoo, että VR:n tavoitteena on suunnitella ratikkaliikenteen koulutukset mahdollisesti paikallisten koulujen kanssa. – Täytyy pohtia, millainen koulutus on sopivin, onko se oppisopimus- vai logistiikan peruskoulutus. Tampereen ratikan koeliikenne yleisölle alkaa huhtikuussa 2021. Hervannan varikolle tulee ratikoiden ohjauskeskus. Kuljettajia koulutetaan myös ratikan makettiin rakennettavassa simulaattorissa Hervannan varikolla.