Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hämeenpuiston kaivuriturma: Poliisi on kuullut silminnäkijöitä sekä kaivurin kuljettajaa: ”Tilanne on ollut molemmille yllättävä”

Tampereen keskustassa, Kauppakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä tapahtui maanantaina aamulla vakava liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti 8-vuotias poika. Onnettomuus tapahtui, kun Hämeenpuistoa pohjoisen suuntaan kulkenut pyöräkaivinkone törmäsi 8-vuotiaaseen poikaan risteyksessä. Poliisi on jatkanut onnettomuuden sekä siihen johtaneiden syiden tutkintaa kuluvan viikon aikana. Asian tutkinnanjohtaja, Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo, että poliisi tutkii onnettomuutta nimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Tältä onnettomuuspaikalla näytti maanantaina aamupäivällä: Poliisi on viikon aikana kuullut sekä onnettomuuden silminnäkijöitä että kaivinkoneen kuljettajaa. Lasta kuullaan myöhemmin, kun se on mahdollista. Uusipaikan mukaan viikon aikana tehdyistä kuulemisista on ollut hyötyä onnettomuuden tutkinnan kannalta. Kuulemisten lisäksi poliisi on selvittänyt, sijaitseeko onnettomuusalueella valvontakameroita, joiden videokuvaa olisi ollut mahdollista hyödyntää tutkinnassa, mutta tällaisia ei ole tullut ilmi. Uusipaikka kertoo, että tutkinnassa on tullut ilmi, että onnettomuuteen johtanut tilanne on ollut molemmille osapuolille yllättävä, ja onnettomuuden sattuessa sekä poika että kaivinkone ovat olleet omilla kulkuväylillään. – Säännökset sekä jalankulkijoiden että ajoneuvojen osalta ovat kuitenkin voimakkaita ja tällaisista tapauksista seuraa aina rikostutkinta. Uusipaikka kertoo, että hänellä ei ole tarkempaa tietoa onnettomuudessa loukkaantuneen lapsen tilasta eikä tarkemmista vammoista. Hänellä ei ole myöskään varmaa tietoa siitä, onko lapsi vielä sairaalahoidossa. Hänen mukaansa tämä on kuitenkin oletettavaa.