Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Näin asiantuntijat vastaavat neljän lapsen vanhemman hätähuutoon: Perhe on rakas ja tärkeä, mutta silti se voi kuormittaa

Nimimerkki Neljä lasta ja kaksi vanhempaa kirjoitti ( AL 19.4.2020) koskettavasti ja todentuntuisesti korona-ajan vaikutuksista lapsiperheiden arkeen. Kirjoittaja ei todellakaan ole hätähuutonsa kanssa yksin. Haasteet, pienet ja suuret, korostuvat eristyksen aikana kaikissa perheissä. Se, että rakastaa lapsiaan ja ymmärtää sekä perheen arvon että eristystoimien tarpeellisuuden, ei suojaa väsymiseltä ja tuskastumiselta. Luonnollinen vertaistuki vanhempien välillä on rajoittunut lähes kokonaan sosiaalisen median varaan. Kun aiemmin on perheitä varoiteltu lasten ja aikuisten liiallisesta ruutuajasta, nyt sen harkittua ja valikoivaa käyttöä voi jopa suositella. Etsimällä voi löytää oikeat ihmiset ja foorumit vertaistuen saamiseksi. Samalla pystyy pitämään yllä tärkeitä ihmissuhteita perheen ulkopuolisiin ystäviin ja sukulaisiin. Yhdistelmä, jossa ylienergiset lapset ja väsyneet vanhemmat yrittävät tulla toimeen päivästä toiseen ympäri vuorokauden, on haastava. Vaikka perheessä olisi miten paljon välittämistä ja rakkautta, se ei loputtomiin suojaa kuormitukselta. Korona-aikaan on hyvä pitää perhepalavereita, kuulla kaikkia, tehdä päätöksiä ja myös pysyä niissä. Aiheita palavereihin riittää: Onko perheen työnjako ja vastuunkanto tasa-arvoinen, onko jokaisella sitä tarvitsevalla mahdollisuus häiriöttömään omaan hetkeen, miten pidetään huolta päivärytmin säilymisestä, miten arki ja vapaapäivät erotetaan toisistaan. Jokaisella on lupa väsyä ja myöntää se. Elämme kaikille uutta ja raskasta tilannetta. Tunteet nousevat pintaan poikkeustilanteissa. Niissä voi olla ahdistusta, pelkoa, kiukkua, ehkä itselle aivan uusia ja yllättäviäkin tunteita. Vieraista ja pelottavista tunteistakin saa kertoa. Jokaisella on lupa olla epätäydellinen. Myös vanhemmalla. Joskus pinna palaa ja rähjää lapselleen tavalla, jota ei haluaisi tehdä. Jos kompastut, nouse ylös ja jatka matkaa. Saat pyytää anteeksi, myös lapsilta. Se on heille hyvää oppia, mutta vanhemman itsesäälistä ja itsesyytöksistä lapsi ei hyödy. Poikkeustilanne ei tietenkään anna lupaa satuttaa toista. Oman olon ja tunteiden ennakoiminen auttaa. On hyvä tunnistaa ajoissa, pysäyttää tilanne, kertoa siitä toiselle aikuiselle. Tähänkin pätee korona-aikaa rohkaiseva lause: ”yhdessä tästä selvitään”. Monet perheille tukea antavat tahot kunnissa, järjestöissä ja seurakunnissa toimivat tällä hetkellä joustavasti etäyhteyksiä hyväksi käyttäen. Esimerkiksi Tampereen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa etänä toteutettavien asiakastapaamisten lisäksi asiakasohjausta ja neuvontaa puhelimitse, mahdollisuutta nettiparisuhdekurssiin tai chat-yhteyteen perheneuvojan kanssa, ja tulossa on myös vanhemmuutta tukeva webinaari. Kirkon perheneuvojat antavat vastauksia ja julkaisevat blogeja valtakunnallisena yhteishankkeena Rakkausklinikka-nimisessä palvelussa. Ammatillista apua on poikkeusaikana saatavana jopa aiempaa matalammalla kynnyksellä. Kirjoittajat ovat perheneuvontatyön johtaja ja perheneuvoja Tampereen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta.